Loppuvuosi + The Cab

Uskaltauduin nyt laittamaan anot takasin, joten kaikki mukavat kommentoijat vois laittaa jotain kommenttia tänne! Tääl mun blogissa on ollu aikalailla kuollutta, ku ei oo ollu mitään postattavaa, enkä oo viittiny alkaa mitään turhaa paskaa vääntämään, ku se ei oo mun tapasta.
Oon kuunellu lähipäivien ajan mahollisimman paljon erilaista musiikkia, et en oo kuunellu samoja biisejä kuuttatoista kertaa putkeen, vaan oon ihan ettimällä ettiny joiltaki hyviltä artisteilta lisää sellasia biisejä, joita tykkäisin kuunella. En tiiä millasen käsityksen ootte mun musiikkimausta saanu, mut tää biisi tuli ihan sattumalta mulle YT'n videosuosituksista ja sit rakastuin.

The Cab on sellanen bändi jolta kuulin ekana "Angel With A Sotgun" -nimisen biisin. Se oli (ja on edelleen) hyvä biisulainen. Jotenki kuitenkaan en kuunellu kyseistä bändiä sen enempää sillon aikoinaan. Sit löysin Temporary Bliss'in ja kulutin sen puhki. Toissapäivänä löysin ton yllä olevan videon ja tänään mahtavan cover-version Rihannan "Disturbia"sta! Kohta varmaan löydän lisää hyviä biisejä näiltä miehiltä <3

Sit voisin kertoo jotain turhaa täst loppuvuoden ohjelmasta. Perjantaina oli siis koulun joulujuhla ja todistuksia ei varsinaisesti tullu, mut ns. joulutokarin, eli kakkosjakson ka oli tasan 7. En oo siihen tyytyväinen, mut suoraan sanottuna en odottanu parempaa, koska tiiän millanen opiskelija oon.
Tänään käytiin mutsin kanssa pienellä pakettikierroksella ja meikäläinen hiipi pitkin paikkoja tonttulakki päässä. Kävin viemässä paketteja ovien taakse ja juoksin aina ihan vitun kovaa takasin autolle :'D Joskus vähän ennen kahtatoista mentiin Espoontorin postiin hakemaan vielä yhtä pakettia ja tavattiin yks mun pikkusekuista, Max, siellä. Se oli myymässä Saunalahden liittymiä jo vissiin neljättä viikkoa. Toi kuusenalus ei näytä mitenkään erikoiselta. Tai oikeestaan se näyttää aika reippaasti köyhemmältä, ku viime vuonna, mut ajatushan on tärkein!

24. joulukuuta
Me herätään ihan normisti ja elellään tääl ihan tylsänä. Joskus 13-14 maissa lähetään vaarin luokse syömään jouluateria ja mun pitäis varmaanki käydä suihkussa sitä ennen, koska mun hiukset on viimeistään just jouluaattona ihan paskaset. Siellä sit minä ja Fanny istutaan kärsimättöminä, koska halutaan tietysti jo päästä avaamaan lahjoja. Mulla on jonkinlaiset epäilykset omista lahjoistani, mut saas nyt nähä mitä siel sit on ;)

25. joulukuuta
Kellonajasta en tiiä, mut riippuen siitä mitä oon saanu joululahjaks, ni todennäkösesti nukun helvetin pitkään, koska oon kans valvonu vähän turhanki pitkään. Jossain vaiheessa mennään mutsin siskon luokse juomaan glögiä ja syömään jotain joulutorttuja etc, ku sinne kokoontuu koko mutsin puolen suku; Vaari ja sen naisystävä, mutsin veli perheinen, meikäläiset, sekä tietty mutsin sisko perheineen. Meit on yhteensä 16 +koira <3 ja se talo on aika pieni, et ahdasta on, voitte kuvitella.
Täs tälleen salaa toivon, et mutsi järkkäis serkkutapaamisen, koska meijän pikkuserkut... <3

26. joulukuuta
Isi ja Kati tulee tohon ihan meijän viereiselle hiihtopaikalle hiihtämään joskus keskipäivän aikaan (ehkä) ja sit ku ne siitä lähtee kotiin päin, ni ne ottaa mut ja Fannyn mukaan sinne viettämään joulua ja kattomaan lahjoja. Siellä me sit varmaan vietetään jonkin aikaa ja mutsi tekee täällä himassa jotain omiaan. Toivottavasti saan faijalta ne Adidaksen kengät, joita himoitsen <3

Loppuvuosi meneeki sit miten menee, et katon varmaan The Voicelta tän vuoden hittibiisit -listan. Ja sit riippuu vähän, mut voi olla, et oon Katjan ja Emilian kans jossain, ku muuten tapitetaan kaikki tyyliin telkkaria ja ollaan ihan forever alone :D

I'm still alive

Haluun vaan ilmottaa, et oon hengissä.

En oo postannu mitään pitkään aikaan. Viimeks tein päätöksen, et otan itteeni niskasta kiinni ja alan elämään. Sen jälkeen kaikki tyssäs. Mulla ei oo paha fiilis, eikä myöskään tyhjä. En oo myöskään ilonen. Oon pudonnu nyt johonki kuiluun kaiken välillä, enkä tiiä miten pääsen pois. Onkohan tää se fiilis, ku masennuksesta ruvetaan nousemaan kohti päivänvaloa?

Sit tohon piirokseen liittyen. Oon alkanu piirtämään ja kirjottamaan kaikenlaista ihan turhanpäivästä. Viime perjantaina, ku käytiin kattomassa se Hobitti-leffa, aloin kattomaan, et ne kaikki sankarit/päähenkilöt oli miehiä. No mun mielikuvitus sai ihan siivet ja aloin näppäimistö sauhuten kirjottaa ensin taustaa mun omalle hahmolle, ja sen jälkeen aloin hivuttamaan sitä J.R.R. Tolkienin alkuperäisteokseen. Siihen se sit tyssäs. Ja tietysti menin vielä piirtämäänki sen mun hahmon, että ei siinä mtn.
Toi yllä oleva piirros on eräästä animesarjasta. Joo kyllä toi muija on tavallaan kuva ittestäni hienompana. Oon piirtäny kaikkee muutaki, mut ei siitä sen enempää. Pitäis vaan jaksaa siirtää osa kuvista koneelle ja piirtää ne sit puhtaaks.

Se siitä ja taidan palata piirtämisen pariin.

Ihan vaan pieni päivitys

Päivittelin nyt tätä blogia hieman.
Heti alkuun sanon, et eka päivitys tai muutos, jonka tein, oli anojen kommentoijien blokkaaminen kokonaan. Ajatelkaa mitä tahansa, mut oon heikko, eikä mun huono itsetunto kestä niitä päivittäisiä loukkauksia. Oon pitkään lukenu kaikenlaista paskaa mitä mulle tänne kommentoidaan, mut eilisen jälkeen päätin, et otan anot pois. Jos teillä ei oo pokkaa kommentoida muuten ku anona, ni nyt voitte pitää turpanne kiinni.

Toinen päivitys on postausten harventaminen. En aijo kirjottaa tänne enään väkisin mitään, koska mulla ei oo aina sitä kaikkien kaipaamaa positiivista juttua kerrottavana. Mulla on paljonki huonoja päiviä ja tää paikka toimii mulle ikäänku päiväkirjana, jonne raapustan kaikki, mitä mul on tullu mieleen tai mistä haluun avautua. Kauheen moni näköjään on todennu, et mun elämässä ei oo mitään vikaa ja kiusaaminen on kuulemma aika monen anon mielestä täysin ja 1000% mun ihan omaa syytä.
Jos tiellä on noin paha olo, et tuutte mua haukkumaan, ni HANKKIUTUKAA HOITOON HERRANJUMALA.

Kolme: Alan omistamaan mun elämää enemmän positiivisille asioille, kuten...

Musiikille

Piirtämiselle

Tällä hetkellä kaikkein tärkeimmälle asialle mun elämässä
Opiskelemille

Ja ennen kaikkea; Aijon elää...
Täysillä

Mun pahat puolet - Osa miljoona ja yksi

- 1 -

BUT..

Tällasta tänään.
Eilen yöllä, ku yritin käydä tähän oksennustautiin liittyvän pahoinvoinnin takia nukkumaan huonolla menestyksellä, aloin miettimään erästä eilistä keskustelua, jota mun yhdessä seinäkirjotuksessa erään tyypin kanssa kävin. Rupesin ihan tosissaan miettimään, et oonko oikeesti pelkkä huomionhakunen paska, vaik vihaan huomiota kerjääviä ihmisiä?
Ekaks esimerkiks otin koulun ja rupesin miettimään, et en kyllä oo. Sen jälkeen aloin miettimään mun muuta elämää. Aloin miettimään kotioloja ja erityisesti sitä miten käyttäydyn netissä. Siinä suhteessa huomasin heti, et oon just sellanen ihminen, jollasia ite vihaan. Rakastan huomion keskipisteenä olemista, jos huomio on POSITIIVISTA. Koulussa tulee pelkkää negatiivista huomiota, joten ehkä sen takia en tykkää olla siellä huomion keskipisteenä.

Oon huomannu ite kuinka inhottavasti harrastan esim. piilovittuilua netissä. Kuten mun viimesimmän seinäkirjotuksen (jonka poistin) eka lause, joka kuului näin "Kiitos huolenpidosta". Mitä muuta toi edes olis voinu olla, ku piilovittuilua? Oon oikeestaan aika säälittävä.
Niitä ton julkasun kommentteja lueskellessa huomasin, et heti ku mua alettiin syylistämään, ni mun sisin ihan kiehahti raivosta. Sen takia mun oli vaikee olla kirjottamatta kaikenmaailman vittuilua niihin omiin kommentteihini. Onnistuin siinä kuitenki, tällä kertaa. Toisaalta se meni sit jo itsesäälin puolelle muutamassa kommentissa, koska en tiedä mitä muuta olisin kirjottanu.
Ehkä en saa sen takia kavereita, ku oon huomaamattani vittumainen muutenki? Kertokaa joku mulle, ku haluun tietää.

- 2 -

Tai otan asiat itteeni aika voimakkaasti.
Tästä tuli erittäin hyvä esimerkki lauantaina, ku olin äidin kummitytön YO-juhlissa. Siellä oli kans faija ja sen uus vaimo, sekä jotain muuta porukkaa. No meikäläinen istu mutsin ja systerin kanssa ruokapöydässä ja mun oikeella puolella käytiin kiivasta keskustelua. Faija ja sen uus vaimo puhu yhen pariskunnan kanssa mopoautoista, MINUN mopoautostani.
Totta kai mä sitte aloin kuuntelemaan tarkemmin sitä keskustelua ja jossain vaiheessa se keskustelun sävy muuttu aika röyhkeeks ja mä sitte talsin siihen kaikkien mukaan keskusteluun. Tais olla sen toisen pariskunnan mies, joka sitte totes, että he puhuvat mun mopoautosta. Mä vaan nyökkäsin ja seuraavaks kysyttiin, että minkä värinen mun mopoauto on. Naama ihan peruslukemilla, kulmat ehkä vähän varottavasti kurtussa mä vastasin, et sininen ja infosin samal, et suurin osa tän alueen mautoista on joko punasia, oransseja tai harmaita. Toista sinistä ei oo tullu vielä kertaakaan vastaan.

Se mikä tässä sitte katkas kamelin selän, oli se, ku sen toisen pariskunnan mies totes, että "sä taidat olla vähän friikki silläki tavalla". Ihan oikeesti. Jos olisin vaan ollu siinä normisti, ni olisin alkanu varmasti itkemään. Mun itsetunto sai nimittäin aika kovan kolauksen. Seuraava oli se, ku se äijä kysy, et mistä oon ostanu sen ja sanoin, et Karkkilasta, ni sit alko kans kauhee nauraminen. En hymyilly kertaakaan koko keskustelun aikana ja sen miehen vaimo näytti pelkäävän, et tapan kohta jonkun. Ainaki sen ilme näytti ihan reippaasti siltä. Olisin saattanu käydäkki sen kurkkuun kiinni, mut sen kaula oli sen verran paksu, et mun kädet ei olis yltäny siit ympäri. Hehheh.

Seuraavan osion omistan ihan ystävällisesti isälleni. En todellakaan tykänny siitä tavasta millä se puhu mun mautosta. Kuulosti siltä, et se ei oikeesti tykkää niistä, vaikka se onki monesti puhunu sitä, kuinka kiva on, et mul on mauto. Ja sit se mitä se puhu ton mauton korjausten maksamisesta; Oon kiitollinen, että se on maksanu niitä, mut äiti on maksanu 1 000€, 1 500€ ja 600€ korjaukset ja faija muistaakseni vasta 600€ & 130€ korjaukset. Kaiken lisäks mutsi on alunperin maksanukki koko ton mauton. Toivottavasti huomaat, et näiden korjausten summissa on aika suuri ero?
Etten nyt taas loukkaa faijaa, (koska oon tehny niin jo kerran tai kaks), niin toi on vaan informoivaa tietoa.

Joo naurakaa nyt kaikki muutki sen takia, et mun mauton korjaukset on maksanu noin paljon ja, et se on niin paska. Mua ei se kiinosta. Oon aseistautunu hampaisiin asti ja valmis puolustamaan kaikkea mulle rakasta, poikkeuksetta.

Shitty Saturday

En oo pariin vuorokauteen postannu, koska ei oo ollu mitään postattavaa. Oon kattonu yhtä sarjaa netistä ja ALL THESE FEELS. Ei siitä sen enempää.

Eilen olin ekaa kertaa Stadissa illalla(/yöllä stna), koska oltiin systerin kanssa Gloriassa "Annyeong!Party X Lumination" -nimisessä tapahtumassa, missä soitettiin pelkästään K-Poppia (Korealainen Pop, senkin sivistymättömät passsssssssss...). Me mentiin sinne illalla joskus varttia yli seittemän aikaan. Mutsi oli kattomassa Poets Of The Fall'ia siinä lähellä ja sovittiin, et tavataan yheltä autolla. No vittu sitte POTF oli myöhässä vissiin ainaki kahen tunnin verran (niiden piti alottaa kymmeneltä soittaminen ja ne alotti kaheltatoista) ja minä + systeri päätettiin varttia vaille yhen aikaan, et ei me mitään jakseta siel istuu, ku meno alko hidastuu ja porukat vähenty. Lähettiin siitä sitte ulos ja taksia metsästämään.

Tähän selvennys, et ensin aateltiin kävellä Steissille, ottaa siit juna Centtiin ja siitä 86, jolla päästäis himaan.
No sit päätettiin, et otetaan taksi, ku meikäläisellä oli kerranki fyrkkaa. Koska minä en luota pankkikorttiini pätkän vertaa, enkä halunnu, et siinä keskellä ei mitään mun kortti rupeis oikuttelemaan, ni päätettiin metsästää pankkiautomaatti. Sitä ennen kuitenki kävästiin mäkissä, koska se sattu olemaan auki. No sitte istuttiin ihan tyytyväisinä syömässä ja joku helvetin spurgu tuli mun viereen istumaan. Sanoisinki, et pelotti aika vitusti. Me sitte systerin kanssa syötiin vitun nopeesti ja se ukko meinas käydä muhun käsiks, ku menin sen ja pöydän välistä, jotta pääsin pois. Aika nopeesti lähettiin juoksemaan ja onneks siin ovel oli just järjestyksenvalvoja, joka sit meni sen ukon luokse.
Tästä sitte jatkettiin ekalle automaatille ja katottiin, et tien toisel puolel oli ihan kiva jono niit taksei, minkä sit olis voinu siit napata. Eka automaatti EI TIETENKÄÄN toiminu ja kaiken lisäks me jonotettiin 10 minuuttia, plussana se, et siinä meijän takana oli joku 7 kännistä kolmekymppistä ukkoa, jotka räkätti ja kiroili.
Seuraava automaatti oli jonkun 600 metrin päässä ja siinä oli taksitolppa, mis oli kans taksei ihan kunnon jono. Se automaatti toimi ja sain rahat ulos. Oltiin just menos yhteen taksiin, ku joku vitun liikemies nappas sen ja me jouduttiin menemään yhteen taksiin mis oli maahanmuuttajakuski. En mä muuten, mut pelkäsin, et se ei osaa ajaa - ja näin käviki. Se meinas ajaa ojaan pari kertaa, vaihto kaistaa näyttämättä vilkkua ja kolereitaki meinas tulla. Lopulta päästiin himaan joskus kolmen aikaan ja oltiin systerin kans aika VITUN väsyneitä.

Se siitä sitte ja tällanen oli meikän eka "Koe Stadi yöaikaan" -elämys.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

En oo koskaan ollu mikään isänmaalinen ihminen, mut kait mä nyt voin tänään postata tällasen turhan Suomi -postauksen itsenäisyyspäivämme kunniaksi!
Ps. Sauli ja Jenni oli mahtavat isännät!

Tässä vielä muutama uutinen liittyen näihin linnanjuhliin ;)
Cheek räppäsi itsenäisyyden kunniaksi.
Tässäpä erikoinen asuyhdistelmä.
Teuvo Hakkarainen: Antonion kanssa en tanssi!

Mullahan olis huomenna 9:45 - 13:00 koulua, mut koska kummallakaan siskoista ei oo koulua, ni saas nähä jaksanko itekkään raahautua. Todennäkösesti huomiselta olis elämän ekat luvattomat poissaolot luvassa!

Child of divorced parents

Mun monesta postauksesta on varmaan käyny selväks, että oon avioeroperheen lapsi. Ajattelin nyt tälleen kokemuksen pohjalta kirjottaa asiaan liittyvän postauksen, koska kauheen moni vaikuttaa pelkäävän vanhempiensa eroa ihan henkensä edestä.
Koitin kirjottaa tän mahdollisimman diplomaattisesti ja puolueettomasti, koska mun molemmat vanhemmat lukee mun blogia, ni en haluu loukata kumpaakaan. Sinäänsä harmillista, et nyt en voi tunnustaa kaikkea mitä tähän halusin laittaa, kaikkea mitä sillon tunsin.

He drops his suitcase by the door
She knows her daddy won't be back anymore
She drags her feet across the floor
Tryna hold back time to keep him holding on
And she says

Daddy Daddy don't leave
I'll do anything to keep you
Right here with me
Can't you see how much I need you

Daddy Daddy don't leave
Mommy's saying things she don't mean
She don't know what she's talking about
Somebody hear me out

Noi lyriikat kuvaa mun fiilistä ihan täydellisesti siitä hetkestä, ku sain kuulla, et mun vanhemmat eroo. Taisin olla sillon 11 -vuotias, mut tajusin silti mitä oli tapahtumassa.
Muistan yhä elävästi sen huhtikuisen päivän, ku minä ja sisko makoiltiin mutsin ja faijan sängyssä kattomassa Kids Top 20 -ohjelmaa ja yhtäkkiä mutsi tuli kurkkaamaan siitä ovesta itkien ja sano, et niillä on meille asiaa. En muista enään sitä, et mitä siinä vaiheessa pelkäsin eniten tai sitä, et oliko mun mieleen hiipiny ajatus, et tää olis mahollista, mut siinä me siskon kanssa molemmat käveltiin käsikkäin alakertaan ihan hiljaa.
Äiti itki siinä sohvan kulmassa ja isi tais selittää meille (koska äiti oli kykenemätön puhumaan itkisessään), et ne on päättäny erota. En edelleenkään tiedä varmasti, että oliko päätös yhteinen, koska isi sanoo, että oli ja äiti sanoo, että isi vaan ilmotti, että aikoo ottaa avioeron, eli sen mielestä päätös oli isin oma.

Heinäkuussa isi muutti pois kotoa, tai siis meijän sillosesta asuintalosta, (jota rakastan edelleen enemmän, ku mitään muuta asuntoa koko maailmassa) ja me jäätiin sinne äidin kanssa asumaan. Oliskohan ollu sit 2008 vai 2009, ku me muutettiin äidin kanssa (minä +2 siskoa) tähän taloon asumaan, missä nyt asutaan. Me muutettiin joulukuun eka päivä virallisesti, mut tää paikka ei oo koskaan tuntunu kodilta mulle, koska oon "yhden kodin kissa".
Sen saman vuoden joulukuussa (minkä huhtikuussa se ero oli tullu), isi esitteli meille itsenäisyyspäivänä sen kaverin. Naispuolisen sellasen. NYT haluun sanoa, et mun tarkotus ei oo mollata isiä, mut mua jäi kalvamaan se tapa, ku esittelit Katin meille ystävänäsi, etkä sanonut reilusti, että se on sun naisystävä! Mutta totta kai minä ja Fanny se arvattiin heti siitä miten lämpimästi ne toisiaan kohtaan käyttäyty siellä ravintolassa.

Vuoden 2008 tammikuu oli sitä aikaa, ku mä laillisesti, 12-vuotiaana sain oman ääneni kuuluviin noiden tapaamissopimusten kanssa. En halunnu käydä isin luona. Mä olin melkein joka kerta isillä ollessani voinu pahoin, koska en jotenki vaan viihtyny siellä. En tuntenu omaa isääni, mikä oli suuri suru mulle, mutta koska olin nuori, ni en osannu tehä asialle mitään. Isin luona pakotetusti käyminen ei olis varmasti MISSÄÄN tapauksessa auttanu asiaa, joten siihen ei ryhdytty.
Mä en nähny omaa isääni pitkään aikaan kunnolla. Joskus kulu neljäki kuukautta, et en nähny sitä ollenkaan, mut se ei haitannu mua. Sillon.

Jossain vaiheessa elämääni mä tein ihan täyskäännöksen, ku rupesin isin kanssa lukemaan ysiluokalla matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa, jotta saisin arvosanoja korotettua. Mä aloin tavallaan tutustumaan sillon isiin vähän paremmin ja yhtäkkiä huomasin, et tavallaan mä olin enemmän isin prinsessa, ku äidin tyttö. Sanoin sillon monesti, et jos isi asuis yksin, ni asuisin sen kanssa siellä. Olen EDELLEENKIN tätä mieltä asiasta! No mä sain arvosanoja korotettua ja hetken aikaa meni hyvin.

Sit päästään vähän lähemmäs nykypäivää, eli lauantaihin 4. helmikuuta (päivään liittyvä postaus). Ensimmäinen kerta... vissiin neljään-viiteen vuoteen, ku mä olin isillä yötä. Olin odottanu jotain ihan kauheeta, mut se ei sit ollukkaan mitään niin hirveetä. Siitä tavallaan lähti liikkeelle tää, et oon ruvennu käymään isillä useemmin.
Nyt lähiaikoina oon koittanu olla isillä abt. kerran kuukaudessa viikon verran, et saan henkistä lepoa kaikesta tästä muusta. Siellä ku ei oo mitään hössötystä, eikä systerit huuda mutsille, eikä mutsi takas.
Sit palatakseni vielä aiheeseen, niin mä oon lähiaikoina alkanu syventämään puhevälejäni isin kanssa, koska kuten aikasemmassa postauksessani tilitin, niin en jaksanu sitä "small talkkia", jossa oon ihan tajuttoman huono. Oon päässy isin kanssa nyt jo siltäki osin jonkinlaiseen puheyhteyteen, et oon voinu kertoo sille jo monia mun vähän syvempiä mietteitä.

Ja nyt sitte loppuun, eli miten tää kaikki lopputeksti liitty tohon avioeroon?
- - Tällä halusin vaan kertoo sitä, et vaikka kuinka tuntuis siltä, et putootte tyhjän päälle, ku vanhempanne eroo, ni siit voi seurata jotain hyvääki. Jos isi ja äiti ei olis eronnu, ni saattaa hyvinki olla, et en olis ikinä tutustunu isiin näin hyvin ja todennu siinä samalla, et sisimmässäni haluun olla isin pikku prinsessa (:

Talven ensimmäiset valokuvat

Tänään päätin tyhjentää mun kuvasaldoa tänne. Monet on pyytäny videopostausta, mut tartteisin kysymyksiä sitä varten! Kun kyssäreitä ei oo tullu, ni en voi tehä videopostausta. Joo voisin tehä mun jostain päivästä, mut mul ei oo videokameraa, eikä kännyn kameralla voi kuvata, ni se tyssää sit siihen!
Eli kyssäreitä tulemaan, jos videopostausta kaipaatte ;)!

Selvisin hengissä mun angstista, vaikka mutsi ei taas ymmärtäny yhtään mitä sillä ajoin takaa (eikä tainnu ymmärtää moni muukaan). Postausideoita on nyt tullu muutama ja yhtä oon jo alottanu kirjottamaan, joten siitä saatte kuulla sit huomenna!
Nyt näiden kuvien pariin!

Talven eka ihana jääpuikko <3

Andy päätti ottaa rennosti sisällä.

Meijän kissoilla oli lumileikit menossa.

Mutsin auto on jouduttu jättämään meijän ihanan mäen alapuolelle, koska kukaan ei jaksa aurata tota mäkeä.

Tää pirun kyltti oli hautautunu kauheen lumikerroksen alle ja meille tuli kilokaupalla mainoksia -_-

Anteeks etten pystyny enää luottamaan huomiseen

Kyllä, postauksen otsikko on vaihteen vuoksi suomenkielinen.

Mä yritin korjata kaikki mun sotkut
Mut en onnistunu ja tiesin et se on loppu
Tää ei ollu kenenkään syytä enkä mä syytä ketään
Mä toivon ettei teissä syyllisyydentunteet herää
Koska sil ei oo mitään merkitystä enää
Mul ei vaan ollu mitään syytä enää elää
Mä lähin sen takii ku ei ollu hyvä olla
Joka vitun asias mä olin täys nolla
Mä en enää kestäny se oli pelkkää paskaa
Mul ei ollu yhtäkään syytä enää jatkaa
Teijän pitää vaan koittaa ymmärtää
Mä en pystyny antaa teille tän enempää
Kiitos ku jaksoitte tukea ja rakastaa
Uskoo luottaa ja mun takii jaksaa
Mä en tienny miten oisin voinu tän teille maksaa
Käyks jos mä suojelen teitä taivaasta?

Uudesta ulkoasusta tuli kivan raikas ja nyt siirryn oikeesti pääaiheeseen. Mä kirjotin tän eilen illalla, koska oli pakko päästä purkamaan ajatuksia. Tähän postaukseen olis löyny niin vitusti erilaisia lyriikoita, et huhhuh, mut noi tais olla osuvimmat.

En tiiä mitä tästä selittäisin. Mä kuulen jokaiselta taholta, et "huominen on parempi", "kaikki kääntyy paremmaks". En usko tohon paskaan enään. Oon eläny liian monta huomista huomatakseni, et se ei käänny paremmaks. Joskus ihan satunnaisesti on vähän paremmat fiilikset, mut sit se kaikki romahtaa. Koskaan ei tuu sellasta päivää, et kaikki kääntyis lopullisesti paremmaks.

Ku olin pienempi, ni unelmoin siitä, et voin muuttaa muualle. Nyt haluun vaan pysäyttää ajan, koska en oo valmis aikuistumaan. Tiiän sen, et en oo henkisesti tarpeeks vanha tai vahva ottaakseni elämäni käsiini. Oon liian heikko. Pelkään.
Jos löytäsin jostain sisimmästäni rohkeutta, ni käyttäisin sen tästä maailmasta pois pääsemiseen. En mihinkään muuhun. Ikävä kyllä Jumala (tai kuka/mikä vittu meijät onkaan luonu) on päättäny, et mun täytyy olla niin heikko, etten voi tappaa itteni, koska sillon tietyillä parempiarvoisilla ihmisillä ei olis sylkykuppia. Mut luotiin tähän tehtävään, mut kai mun elämä päättyy sit siihen, ku mä lopulta kaadun maahan ja alan itkemään. Mun elämä varmaan päättyy siihen, et saan tarpeekseni ja löydän sisältäni tarpeeks rohkeutta irtautua tästä maailmasta.
Sitä päivää odotellessa.

I need that so called "Christmas Miracle" badly

Ulkoasu on nyt vaihdettu hieman talvisempaan. Kertokaahan mitä tyksitte :)
Nauttikaapa niistä joulukalentereistanne munkin puolesta. En oo saanu joulukalenteria ollenkaan, enkä tiiä tuunko saamaankaan, ku ne on niin kalliita ja "turhia". Sillä rahallahan saa ihan kunnon ruokaaki vaikka kuinka paljon.

Jouluinen tunnelma on kiva, mut en tykkää noista helvetinmoisista hangista ollenkaan. Kylmä ilma on kans yks maailman vittumaisimmista asioista. Kumpa oikeesti tulis joku joulun ihme, et saatais jouluruokia pöytään ja lahjoja kans. Olisin ihan ikionnellinen siitä.
Tavallaan aika ironista, että vihaan talvea, vaikka oonki Tammikuun lapsonen. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, koska rakastan joulua ja sitä tunnelmaa minkä kaikki kynttilät etc. tuo tähän kylmään ja ankeeseen vuodenaikaan.
Tää ulkoasuki pitäis varmaan vaihtaa vähän talvisempaan, jahka viittiin raahautua tuonne keskelle hankea kuvailemaan. Mua vaan ei yhtään huvittais, ku on kauheen kylmä viima ja lunta tulee melkein vaakasuoraan. Kaiken kukkuraks meikän mopoautokelit tyssäs tähän, et nyt joudun kulkemaan julkisilla, mikäli mutsilta ei tuu kyytiä. Mistä tuliki mieleen, et pitäis varmaan irrottaa mauton akku, et se ei tyhjene tän ajotauon aikana.

Tästä voinki siirtyä ihan suosiolla vähän mukavempiin asioihin, eli Adam Lamberttiin <3
Tosiaan, en tiiä kuinka moni teistä on tietonen, että kyseinen quumish tulee Suomeen, mut mä olin ihan innoissani, ku sain kuulla! Faija sitte sai liput mulle ja systerille, PERMANNOLLE !! Oon edelleenki ihan innoissani siitä! Voisin oikeestaan tehä ihan kilometripostauksen siitä miten Adam on ollu mun elämässä läsnä kaikkina näinä paskoina aikoina. Sit voisin tehä samanlaisen postauksen muutamasta muustaki artistista.
Turhaan mä sitä mietin, koska ne saattais olla pitkäveteisiä. Kuitenki toisinaan -lukiessani tota mun JB -postausta- mietin, et sen kirjottaminen oli aika raskasta ja toi teksti jäi aikalailla pintaliidoks. Siksipä aattelin, et jostain muusta mun elämääni vaikkuttaneesta artistista saattais saada vähän syvällisempää ajatusta. Varsinki, jos raapustaisin sen illalla!

This time music is my biggest inspiration

Päätimpä tässä sitte julkasta muutaman piiroksen ja molempiin noi biisit, joista oon inspiraationi saanu. Kuten voitte arvata, ni tää alempi on vanhempi piiros ja ylemmän tein muutama päivä sitte. Ei mulla tässä tainnu muuta olla tänään, koska en millään saa inspiraatiota kirjoittaa homofoobikkojen idioottimaisuudesta.
Tai vaihtoehtoisesti Adam Lambertin seksikkyydestä. *köh köh*

You are all beautiful!

Tarkoitus on siis laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selittää vähän, että miksi näin on. Kasvokuvia, kuvia joissa näkyy kroppa, mitä vain! Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle!

Tämä oli kaverini Veerun blogissa ja kaikki jotka sen luki, haastettiin tekemään tämä. Ensin aattelin, et en jaksa, mut teen sit kuitenki :D
Haastan Anskun, Hannin, Fannyn, Kaapon, Jennan & Emilian!

No tästä mä tykkään sen takia, et tää on mun ainut meikitön kuva, joka on onnistunu. Kaiken lisäks noi tummanruskeet hiukset tolleen pörrössä oli kivat. 

Tää on nyt vähän tällanen "naama peitossa" -kuva, mut tykkään noista silmistä ja mun hiukset oli ihanan väriset tossa! 

Tää on jotenki mun mielestä vaan hieno! Jotenki tälleen taiteellinen. Ja noi silmät on täs ihanat +olin oudon ruskee, vaik tää on toukokuussa otettu.

Mun hiukset <3 Rakastan näitä ja kaipaan näitä. Kaikenlisäks mun nenä näyttää aika pieneltä ja söpöltä ja mun ihoki on päivettyny. Noi silmät on kans just ihanat täs!

Hiusten väri ja sit se, et mun vartalo oli täs hoikas kunnos! Tää on vissiin syksyltä, ni tuol oli aika kolee ilma, mut auringolasku oli hieno ja sit oli pakko käydä kuvaamassa pihalla <3

No tässä mun hiukset on sotkusella nutturalla ja tykkään tosta kampauksesta. Noi irtoripset on kerranki pysyny oikeella paikallaan ja mun naama ei näytä hevonvitulta, ku hymyilen (:

Crying over something stupid as hell

Jos aijotte tulla vittuilemaan mopoautoista tähän postaukseen, niin älkää tehkö sitä, vaan painukaa suosiolla helvettiin.

Mä tunnetusti kiinnyn kaikkeen mikä liikkuu ja ei liiku. Myös mun mopoautoon.
Mulla on pidemmän aikaa ollu sellanen fiilis, että se hajoo käsiin, enkä kestä jotenki sitä ajatusta, et joutuisin luopumaan siitä. Se on nimittäin palvellu mua n. 1,5 vuotta hyvin, vaikka korjauksia on ollukki. Nyt mä pelkään, että sen moottori pettää ja se pitää heittää helvettiin.
Täytän abt. vuoden päästä 18, mut en oo varma saanko ollenkaan autoa. Jo pelkästään se ajatus, että joutuisin luopumaan mun mautosta on ihan kauhee ajatus, saati sitte se, että ku luovun siitä, ni se menee romutukseen, enkä enään koskaan nää sitä.

Miten voin olla näin herkkä, et itken jo tässä vaiheessa tän tekstin raapustamista?

How do you find the words to say
To say goodbye
If your heart don't have the heart to say
To say goodbye

En osaa nähä tässä asiassa toista puolta. Mun pitäis käyttää toi ens keväänä 60 000 km-huollossa, mut en tiiä mistä repäsen neki fyrkat. Mutsi on niin persaukinen, et siltä on turha pyytää, enkä kehtaa isiäkään aina vaivata rahaa pyytämällä. Tää on yks niistä kulmakivistä, et mulla ei oo tarpeeks rahaa korjauttaa tota kunnolla.
Toi vaan on mulle niin helvetin rakas kulkupeli, et en tiiä mitä mä tekisin. Maailma on kova paikka.

Nyt ne joiden mielestä tää oli turha postaus, voivat painaa kaikessa hiljaisuudessa "Dislike" -nappulaa. Kaikilla ihmisillä on omat heikkoutensa ja mä tämä on mun.

Ideoita?

Raapustin eilen jonkinlaisen tekstin, mut poistin sen, koska siinä ei oikeesti ollu päätä, eikä häntää x'dd

Nyt tarviin ihan oikeesti teiltä kommenttia, et mitä haluisitte lukea mun blogista?

- Multa nimittäin alkaa loppumaan ideat ihan täysin.

Where did I went wrong?

En enää tiiä mitään mistään.

Oonko ainut ton fiiliksen kanssa? Musta vaan äkisti alko tuntumaan siltä, koska mulle ei vastata Twitterissä mitään. Mun ensimmäinen Tumblr -ystävä on lopettanu vastaamasta mulle, vaikka se onki ihan selvästi paikalla. Jopa FB'ssä mulle on lopetettu vastaileminen.
Missä kohin mä tein väärin? Loukkasinko mä jotakuta?
- Nää on ekat kysymykset mitkä nousee mun mieleen. Facessa mun viestit luetaan, Tumblrissa mun viestit luetaan.. Kaikkialla jengi kyllä lukee mun viestit, mut kukaan ei vastaa mitään.

I would hold you in my arms
I would take the pain away
Thank you for all you've done
Forgive all your mistakes
There's nothing I wouldn't do
To hear your voice again
Sometimes I want to call you but I know you won't be there

I'm sorry for blaming you for everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you
Some days I feel broke inside but I won't admit
Sometimes I just want to hide 'cause it's you I miss
You know it's so hard to say goodbye when it comes to this

Would you tell me I was wrong?
Would you help me understand?
Are you looking down upon me?
Are you proud of who I am?
There's nothing I wouldn't do
To have just one more chance
To look into your eyes and see you looking back

Oon pahoillani, jos oon jotakuta loukannu jollain tavalla, mut nyt haluaisin tietää, et minkä takia ette puhu mulle? Miks ignooraatte mut täysin?

The more I try to feel, The more I disappear

Joidenki tiettyjen ihmisten mielestä en osaa olla mitään muuta, ku säälittävä :) Se ei tuu yllätyksenä, mut oli pakko alottaa tää postaus sillä.

Asia josta halusin oikeesti avautua tässä postauksessa on vahvana pysyminen.
Oon monesti saanu kommenttia mun postauksiin, että oon vahva, ku oon kestäny tän kaiken. Tosiasia on, et mä en oo vahva. Mä vaan pelkään tehä itsemurhaa, koska pelkään, et epäonnistun ja vammaudun, jonka jälkeen mun elämä on viel pahempaa, ku koskaan on ollu. Eli tosiasiassa oon vaan pelkuri. En yhtään sen vahvempi, ku miltä näytän. Ehkä jopa heikompi.

Sit toinen asia, eli nää kaksnaamaset paskat, takinkääntäjät, jotka esittää olevansa hyviä kavereita. Tästä esimerkkinä eräs tämänpäiväinen keskustelu Facessa, jossa yhtä mun ystävää mollattiin. Katellessani niiden kommenttien tykkäyksiä, järkytyin ihan kunnolla, ku huomasin, et kauheen monesta niistä haukkumiskommenteista tykkäs tän mun ystävän kaveritki. Siis ihan sellaset tyypit, joiden oon luullu olevan tän mun ystävän tosi hyviä ystäviä. Siinä tuli vähän sellanen inhottava fiilis. Eihän se asia mulle sinäällään kuulu, mut mua silti kiinostais, et mitä vittua täällä oikeesti tapahtuu taas?

Hundred facts of me

Te tiiätte mun syvimmät ajatukset ja muutenki fiilikset, mut koska mun bloggausideat alkaa loppumaan, ni päätin tehä tän kahen vuoden takaisen tsydeemin uudestaan :)
Btw, laskin huvin vuoks noi asiat, jotka pitää edelleen paikkansa. Noi perustiedot (syntymävuosi, nimi etc.) mukaan laskettuna niitä on 67 kappaletta, eli kyl mä oon abt. kahes vuodes muuttunu.

1. Etunimi: Sophie
2. Lempinimi: Sofku, Soffe, Soffie, Wof, Softis, Sopuli
3. Syntymävuosi: -96
4. Syntymäkuukausi: Tammikuu
5. Horoskooppi: Kauris
6. Mies vai nainen: Nainen
7. Tämänhetkinen koulu: EYL (Espoon Yhteislyseo)
8. Luokka: 10
9. Asema: Single
10. Asuinpaikka: Espoo
11. Nettinimet: Zofcu
12. Hiusten väri: Täl hetkel blondit
13. Hiusten pituus: Keskipitkät
14. Silmien väri: Sinivihreet
15. Parasta ulkonäössä: Silmät

16. Pituus: n 178 cm
17. Näkyviä arpia: Joku 10 tai enemmän
18. Silmälasit: Ei
19. Lävistyksiä: Kahet korvikset molemmissa korvissa
20. Tatuointeja: Ei
21. Oikea vai vasuri: Oikee
22. Ensimmäinen paras ystävä: Emma
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: En muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: Joku juokseminen
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Fiana-kissa (R.I.P)
26. Ensimmäinen oikea loma: Kypros 2003
27. Ensimmäinen konsertti: Pink
28. Ensirakkautesi: Sande
29. Paras elokuva: 007: Skyfall
30. Paras TV-ohjelma: Lark Rise to Candleford
31. Lempiväri: Valkone ja musta
32. Paras laulaja: Justin Bieber
33. Paras bändi: One Direction
34. Lempibiisi juuri nyt: One Direction - She's Not Afraid

35. Paras ystävä: Hanna, Emma (Ekebom), Katjalainen, Hanni etc.
36. Paras karkki: Täl hetkel joku lakritsi
37. Paras urheilu: Lasketaaks tanssi urheiluks?
38. Paras ravintola: Eddie's House (Canarial)
39. Paras kauppa: Nihtisillan ABC
41. Lempiaine koulussa: Musiikki
42. Lempieläin: Kissa
43. Paras kirja: Yön Talo -sarja
44. Paras lehti: Demi
45. Lempikengät: Noi mun Zoo York -kengät ♥

46. Olosi: Aika neutraali
47. Sinkku vai varattu: Single
49. Syöt: Leipää
50. Juot/joisit: Cokista
51. Fonttisi: Georgia
52. Online: Jeps
53. Kuuntelet: One Directionia
54. Ajattelet: Huomista koulupäivää
55. Haluat: Rahaa & Rakkautta
56. Katsot: Näit kysymyksii
57. Olet pukeutunut: Lila toppi
58. Haluatko lapsia: EN
59. Haluatko kihloihin: Ehkä
60. Haluatko naimisiin: Kattoo nyt
61. Mille uralle menet: Ehkä psykiatriks
62. Missä haluaisit asua: Californias, Floridas tai Briteis

Vastakkainen sukupuoli
63. Hiusten väri: Ruskee tai Musta
64. Hiusten pituus: Keskipitkät tai lyhyet
65. Silmien väri: Ruskeet
66. Hoikka vai tukeva: Ei läski, mut lihaksii pitää olla
68. Silmät vai huulet: Silmät... ja huulet!
69. Suukkoja vai haleja: Molemmat
70. Lyhyt vai pitkä: Pitkä!
71. Humoristinen vai vakava: Humoristinen!
72. Romanttinen vai neutraali: Romanttinen ♥
73. Parasta vastakkaisessa sukupuolessa: Silmät
74. Herkkä vai äänekäs: Herkkä
75. Yhden illan juttu vai suhde: Suhde
77. Häirikkö vai kiltti: Sellanen kiltti, mut jotain pahaa pitää olla

Oletko ikinä
78. Suudellut tuntematonta: Joo
79. Juonut alkoholia: Oon
80. Polttanut: EN
81. Karannut kotoa: Oon
82. Murtanut luita: Oon
83. Särkenyt jonkun sydämen: En usko
84. Käyttänyt huumeita: En
85. Käynyt vieraissa: En
86. Tullut petetyksi: En
87. Itkenyt jonkun kuoltua: Oon
88. Itkenyt koulussa: Oon

Uskotko
89. Jumalaan: En
90. Ihmeisiin: Tavallaan
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: Joo
93. Ufoihin: Kyllä
94. Sielunkumppaneihin: Joo
95. Taivaaseen: En
96. Helvettiin: Joo
97. Ensitreffeillä suuteluun: Joo
99. Horoskooppeihin: En, mut niit on kyl ihan kiva lukee

Vastaa totuudenmukaisesti
100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: Ikävä kyllä

Is there left any good in me?

Eilen annoin vihdoin ittelleni luvan lopettaa hymyilemisen.
En loppujenlopuks tiiä kuinka viisas teko seki oli, koska tänään mua on vaan vituttanu kaikki ja oon oikein pinnistelly, et en alkais huutamaan vastauksia kaikille. Oliskohan mulla joku "hymyile ulospäin, ni hymyilet sisäisesti" -syndrooma? Kuitenkaan en oo varma, koska en oikein hallitse sitä aidosti hymyilemistä. Siit on ihan vitusti aikaa, enkä ees muista millon viimeks hymyilin aidosti ilman, et ees yritin hymyillä.
Mun mutsi varmaan toteais tähän, et kylhän mä usein hymyilen aidosti, mut hei, se todistaa vaan sitä, et oon oppinu feikkihymyn niin hyvin, et se näyttää jo ihan luonnolliselta! Viimeset nelisen vuotta oon harrastanu tätä feikkihymyilemistä ja vähitellen ees mun omat vanhemmat ei erota mun kasvoilla olevia ilmeitä feikeiks.

Tänään mun aihe on ittestään hyvien puolien löytäminen. Mulle se on ihan saatanan vaikeeta ja oon huomannu, et en rehellisesti ees osaa enää erottaa ittestäni sellasia hyviä puolia, ku aina tulee vaan ne huonot mieleen. Ihan pakosta. Monella teistä on varmaan sellasia hyviä puolia, jotka ihan oikeesti tiedostatte ilman, et joku teille niistä sanoo. Multa se taito on kadonnu parisen kuukautta sitte ihan totaalisesti. Sitä ennen mulla tais olla yks tai kaks hyvää piirettä, jotka tiedostin ittessäni. Nyt en enää muista mitä ne oli!
Tästä sitte vittuuntuneena raivasin tieni And That's Who I Am -nimseen Tumblr -blogiin ja aloin todenteolla ettimään sieltä sellasia juttuja, jotka kuvais mua. Siellä oli ihan vitusti kaikenlaisia huonoja juttuja ja meinasin luovuttaa, mut sit mun silmään osu yks hyvä puoli, johon samaistuin. Siitä se sit lähti ja täs hyviä puolia musta! :)

Eiköhän täs ollu tarpeeks! Sit haastan teijät lukijat: Mitä hyvii puolii teissä on ittenne mieletä? :)

Do you know what it's like to wanna surrender?

Pitkästä aikaa annoin ittelleni luvan pyyhkiä hymyn mun kasvoilta. Hymyileminen sattuu ihan fyysisesti, koska huulijänne, mut sit taas toisaalta henkisesti. Päätin, et nyt saan kuunella angstimusaa ja vajota syviin ajatuksiin.
Kaikki on päälisin puolin täysin hyvin, eikä henkisessäkään hyvinvoinnissa oo kauheesti valittamista, mut silti musta tuntuu, et putoon. Ihanku joku vetäis mattoa mun jalkojen alta. Mulla on sellanen fiilis, et nyt ku oon henkisesti paremmassa kunnossa, ni kohta tapahtuu jotain sellasta, et mä romahdan uudestaan ihan täysin.
Siispä...

Do you know what it's like when
You're scared to see yourself?
Do you know what it's like when
You wish you were someone else
Who didn't need your help to get by?
Do you know what it's like
To wanna surrender?

I don't wanna feel like this tomorrow
I don't wanna live like this today
Make me feel better
I wanna feel better
Stay with me here now
And never surrender

Do you now what it's like when
You're not who you wanna be?
Do you know what it's like to
Be your own worst enemy
Who sees the things in me I can't hide?
Do you know what it's like
to wanna surrender?

Sit seuraavaan asiaan, eli tän blogin kohtaloon. Mä rakastan mun blogia ja kaikkia lukijoita/kommentoijia, mut jotenki multa alkaa loppumaan kaikki ideat ja tää blogipaska kuihtuu vähitellen kasaan. Mun tekstien tykkäykset/kommentoimiset on vähentyny runsaasti ja se kertoo siitä, et mun aiheet ei kiinosta teitä.
Eikä tietenkään unohdeta sitä, et koska tää blogi on julkinen, ni monet ihan aikuisetki ihmiset lukee mun ajatuksia.
Mul on liikaa univelkaa, enkä jaksa ajatella. Ajattelen tätä joskus myöhemmin, ku oon selvittäny ajatukseni.

After almost year it still fuckin' HURTS

EDIT // Mä mietin pitkään, et viittiinkö julkasta tätä ollenkaan, koska.. Nojoo, arvaatte varmaan.

And I’m like oww
Never thought it’d hurt so bad
Getting over you
And oww
You’re giving me a heart attack
Looking like you do
Cause you’re all I ever wanted
Thought you would be the one that’s ow
Giving me a heart attack getting over you

Baby now that you’re gone
I can’t stand dumb love songs
Missing you is all I’m thinking about, yeah
Everyone’s telling me, I’m just to blind to see
How you messed me up I’m better off now
Yeah

Oon pitkään miettiny julkkisihastusten merkitystä ja todennu, että unelmat/haaveet/epätoivoiset toiveet hallitsee mun mieltä liialti. Lähinnä just tää, et vaikka en koskaan voikkaan saada noita muutamia söpöläisiä, joita palvon ihan helvetisti, ni silti mun sydäntä raastaa, ku nään ne jonkun toisen naisen kans.
Tai siis, voitteko uskoa, et en pysty olemaan onnellinen niiden puolesta? Mua vaan sattuu. Tarkotan nyt lähinnä Justinia ja Selenaa, sekä Zaynia ja Perrietä. Hyi oon tosi huono Belieber ja Directioner.
Tän postauksen ajatushan lähti siitä, ku selasin Tumblria ja mun dashiin ilmesty pari uutta(?) kuvaa Zaynista ja Perriestä. Mä suljin koko tumblrin ja oli pakko hetken aikaa vaan tuijottaa eteenpäin. Ja sit se, et ne on hankkinu yhteisen koiran. Toki se on hienoa, et Zaynilla on joku jota se rakastaa, mut mä en tiiä pystynkö tähän.

Kaikki tää alko siitä, ku olin Belieber - hardcore Belieber. Justin alko liikkumaan Selenan seurassa ja mä kuittailin niitä vaan huhuiks. Sit alko tulemaan vähän vedenpitävämpää todistetta ja mä muistan, ku aloin tuntemaan oloni vähän tukalaks. Lopulta ne julkisti suhteensa, ku alko tulemaan näitä vähän intiimimpejä kuvia. Siinä vaiheessa mun Belieber -status sai kovan kolauksen ja vaivuin siihen ajatukseen, et en pysty siihen ja koitin unohtaa Justinin. Ookoo, se onnistuki hetken aikaa, mut lopulta en voinu tehä muuta, ku stalkata sitä. Siks oon aina vähän vittumainen hymy suupielessä, ku lehdissä kerrotaan 'Jelena' -draamasta.
Oon kuitenki oppinu elämään siten, et en saa haavaa mun sydämeen jokaisesta niiden yhteiskuvasta.

Olin vissiin ehtiny palata Belieberien joukkoon, ku tuli 1D(One Direction) ja aloin siirtämään omaa kalustoani sen fanbasen suuntaan. Siinä se aika(4kk) meniki sitte nopeesti, ku joulukuun alussa alko tulemaan huhua siitä, et Zayn seurustelis Perrien kanssa. Okei, myönnän, et ajattelin ekaks pelkkää 'Voi vittu'a varmaan kolmen tunnin verran ja sit tokenin. Viides joulukuuta tuli lausunto Perrien mutsilta, et Zayn ja Perrie EI seurustele. (Lähde)
Asiat alko kuitenki muuttumaan nopeesti ja muistan kuinka Huhtikuussa kaikesta tuli virallista. En tiedä miks tää otti mun sydämestä niin voimakkaasti, mut sinä samaisena huhtikuuna mä puhuin mun psykiatrin kanssa tästä ja puhuin Zaynista ja Perriestä tavallaan mun "tuttuina", jotta sen psykiatrin olis ollu helpompi sanoa siihen jotain. En kertonu nimiä enkä mitään muutakaan, mut en saanu mitään siitä keskustelusta irti. Sit voidaan unohtaa kaikki se mitä sekoilin *huokaus* sinä aikana.
Tää otti kans jotenki niin koville, et sanouduin irti koko Directioner -fandomista ja itkeskelin himassa. Mä lopetin yhellä 1D -keskustelupalstalla käymisenki kokonaan, koska halusin päästää irti ja jatkaa elämääni. En tienny, et siitä tulis vaan vaikeempaa.
En käyny Tumblrissa kuukauteen (addiktoiduin siihen myöhemmin uudestaan) ja Twitteriä en käytä vieläkään niin aktiivisesti, ku sillon ennen huhtikuuta. Sinne keskustelupalstalle en oo vieläkään palannu, enkä varmaan tuu koskaan palaamaankaan.

Mulle ei tuu yllätyksenä, jos teijän päähän tulee ekaks sama ajatus, ku suurimmalla osalla kaikista fandomeista; "Ei toi oo Belieber/Directioner, koska toi ei kunnioita idoliensa päätöksiä".
- No en sitten teidän mielestä ole. Mä en vaan pysty särkyneellä sydämellä tekemään niin. Mä kunnioittaisin kovasti, jos en olis näin rakastunu. Jos olisin silleen livällä termillä ilmastuna vaan ihastunu, ni pystyisin.

I know there is sunshine behind that rain, I know there are good times behind that pain

Luin uusimmasta Diabetes -lehdestä yhden artikkelin ja aloin äkisti itkeä. En tiiä miks niin kävi ja miten mä vaan aloin itkemään, mut joku heräs mun sisällä ja päätin, et otan vastuun omasta elämästäni. Päätin heittää helvettiin kaiken sen paskan mitä oon kokenu näinä vuosina. Nousen ylös ja otan elämälleni jonkun suunnan. Mun elämä on ollu tähän mennessä pelkkää pimeessä harhailua ja angstista valittamista. Oon saanu ystäviä. Oon alkanu välittämään tulevaisuudestani.
Mistä se voima on tullu - sitä en tiiä.

Se mistä mun piti varsinaisesti puhua tänään oli niinku se mitä oon tehny. Oon sluibannu koulusta ihan liikaa kaikenmaailman verukkeilla. Ookoo, olin viimeviikon kipeenä (päänsärky ja flunssa) ja perjantaina mulla oli Jorvissa labrat +psykiatri Stadissa. Nyt maanantaina olin siellä huulijänteen leikkauksessa (mistä tuli mieleen, et must tuntuu, ku mun huuli olis golfpallon kokonen) ja sit olin loppupäivän himassa, koska en saanu kolmeen tuntiin syödä mitään ja tätä leikkauskohtaa särki niin maan vitusti, et jouduin ottamaan kaks Buranaa.
Tänään meinasin nukkuu pommiin, lähin tos helvetinmoisessa räntäsateessa ajamaan kohti Jorvia ja sekoilin siellä lisäks ihan kunnolla, ku en muistanu kuinka monessa eri paikassa sinne Diabetespolille piti ilmottautua. No onneks olin vaan 5min myöhäs, eikä nekään ollu ajoissa. Labrojen tulokset oli tullu ja onneks mun munuaiset oli kunnossa <3 Kolesteroli oli vähän koholla, mut se johtuu lääkärin mukaan ihan pelkästään jatkuvista korkeista sokereista. No sit verenpaine oli vähän kuulemma alhanen, mut anemiaa ei onneks ollu, vaik olisin voinu vannoo, et oon aneeminen.
Se siitä sitte ja hoito jatkuu.

Mun bilikkaan vaihdettiin isin kanssa talvijalat(renkaat) ja yks ongelma oli taas noi pulttien koot. Tai ei koko silleen, mut ne on enemmän pyöreet, ku kulmikkaat, ni niiden irtisaaminen oli vähän hankalaa. Kaikenlisäks isin rengasavain oli liian iso niihin ja sit jouduttiin siirtymään Espoontorin parkkihallista isin kotipihalle vaihtamaan renkaita (Y). No siinä meni hetki, koska mun käsijarru on taas löystyny ja se pitää tota mautoa hädintuskin paikallaan enään. Renkaidenvaihdon jälkeen ajettiin lähdenrannan St1'lle kattomaan ilmanpaineet, mut kappas ku ne renkaiden venttiilit ei auennu sitte millään. Samalla olis tankattu, mut se asema oli rikki (Y). Voi tätä riemua.
Keväällä tulee mautoon taas kunnon remppa, ku tulee 60 tuhannen kilsan huolto ja ainaki uudet kesärenkaat, käsijarrumekanismi(?), ilmansuodatin yms.
Saatiin isin kanssa juteltua ihan erilaisista asioista, ku mitä ollaan aikasemmin juteltu, eikä puhuttu koulusta. En tiiä miks, mut mua hymyilytti sen jälkeen ihan helvetisti, koska oon alkanu tavallaan saamaan isiin sellasta puheyhteyttä, ku oon toivonukki :)!