People say suicide is selfish and cowardly. That's bullshit. It's more selfish to expect someone to go through life feeling like shit, just so you can keep them around because they make you happy or some shit. It is not their duty to keep you happy whilst they go through hell, you fucking morons.
Päätimpä tässä sitte julkasta muutaman piiroksen ja molempiin noi biisit, joista oon inspiraationi saanu. Kuten voitte arvata, ni tää alempi on vanhempi piiros ja ylemmän tein muutama päivä sitte. Ei mulla tässä tainnu muuta olla tänään, koska en millään saa inspiraatiota kirjoittaa homofoobikkojen idioottimaisuudesta. Tai vaihtoehtoisesti Adam Lambertin seksikkyydestä.*köh köh*
Tarkoitus on siis laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selittää vähän, että miksi näin on. Kasvokuvia, kuvia joissa näkyy kroppa, mitä vain! Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle!
Tämä oli kaverini Veerun blogissa ja kaikki jotka sen luki, haastettiin tekemään tämä. Ensin aattelin, et en jaksa, mut teen sit kuitenki :D
Haastan Anskun, Hannin, Fannyn, Kaapon, Jennan & Emilian!
No tästä mä tykkään sen takia, et tää on mun ainut meikitön kuva, joka on onnistunu. Kaiken lisäks noi tummanruskeet hiukset tolleen pörrössä oli kivat.
Tää on nyt vähän tällanen "naama peitossa" -kuva, mut tykkään noista silmistä ja mun hiukset oli ihanan väriset tossa!
Tää on jotenki mun mielestä vaan hieno! Jotenki tälleen taiteellinen. Ja noi silmät on täs ihanat +olin oudon ruskee, vaik tää on toukokuussa otettu.
Mun hiukset <3 Rakastan näitä ja kaipaan näitä. Kaikenlisäks mun nenä näyttää aika pieneltä ja söpöltä ja mun ihoki on päivettyny. Noi silmät on kans just ihanat täs!
Hiusten väri ja sit se, et mun vartalo oli täs hoikas kunnos! Tää on vissiin syksyltä, ni tuol oli aika kolee ilma, mut auringolasku oli hieno ja sit oli pakko käydä kuvaamassa pihalla <3
No tässä mun hiukset on sotkusella nutturalla ja tykkään tosta kampauksesta. Noi irtoripset on kerranki pysyny oikeella paikallaan ja mun naama ei näytä hevonvitulta, ku hymyilen (:
Jos aijotte tulla vittuilemaan mopoautoista tähän postaukseen, niin älkää tehkö sitä, vaan painukaa suosiolla helvettiin.
Mä tunnetusti kiinnyn kaikkeen mikä liikkuu ja ei liiku. Myös mun mopoautoon.
Mulla on pidemmän aikaa ollu sellanen fiilis, että se hajoo käsiin, enkä kestä jotenki sitä ajatusta, et joutuisin luopumaan siitä. Se on nimittäin palvellu mua n. 1,5 vuotta hyvin, vaikka korjauksia on ollukki. Nyt mä pelkään, että sen moottori pettää ja se pitää heittää helvettiin.
Täytän abt. vuoden päästä 18, mut en oo varma saanko ollenkaan autoa. Jo pelkästään se ajatus, että joutuisin luopumaan mun mautosta on ihan kauhee ajatus, saati sitte se, että ku luovun siitä, ni se menee romutukseen, enkä enään koskaan nää sitä.
Miten voin olla näin herkkä, et itken jo tässä vaiheessa tän tekstin raapustamista?
How do you find the words to say
To say goodbye
If your heart don't have the heart to say
To say goodbye
En osaa nähä tässä asiassa toista puolta. Mun pitäis käyttää toi ens keväänä 60 000 km-huollossa, mut en tiiä mistä repäsen neki fyrkat. Mutsi on niin persaukinen, et siltä on turha pyytää, enkä kehtaa isiäkään aina vaivata rahaa pyytämällä. Tää on yks niistä kulmakivistä, et mulla ei oo tarpeeks rahaa korjauttaa tota kunnolla.
Toi vaan on mulle niin helvetin rakas kulkupeli, et en tiiä mitä mä tekisin. Maailma on kova paikka.
Nyt ne joiden mielestä tää oli turha postaus, voivat painaa kaikessa hiljaisuudessa "Dislike" -nappulaa. Kaikilla ihmisillä on omat heikkoutensa ja mä tämä on mun.
Oonko ainut ton fiiliksen kanssa? Musta vaan äkisti alko tuntumaan siltä, koska mulle ei vastata Twitterissä mitään. Mun ensimmäinen Tumblr -ystävä on lopettanu vastaamasta mulle, vaikka se onki ihan selvästi paikalla. Jopa FB'ssä mulle on lopetettu vastaileminen. Missä kohin mä tein väärin? Loukkasinko mä jotakuta?
- Nää on ekat kysymykset mitkä nousee mun mieleen. Facessa mun viestit luetaan, Tumblrissa mun viestit luetaan.. Kaikkialla jengi kyllä lukee mun viestit, mut kukaan ei vastaa mitään.
I would hold you in my arms
I would take the pain away
Thank you for all you've done
Forgive all your mistakes
There's nothing I wouldn't do
To hear your voice again
Sometimes I want to call you but I know you won't be there
I'm sorry for blaming you for everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you
Some days I feel broke inside but I won't admit
Sometimes I just want to hide 'cause it's you I miss
You know it's so hard to say goodbye when it comes to this
Would you tell me I was wrong?
Would you help me understand?
Are you looking down upon me?
Are you proud of who I am?
There's nothing I wouldn't do
To have just one more chance
To look into your eyes and see you looking back
Oon pahoillani, jos oon jotakuta loukannu jollain tavalla, mut nyt haluaisin tietää, et minkä takia ette puhu mulle? Miks ignooraatte mut täysin?
Joidenki tiettyjen ihmisten mielestä en osaa olla mitään muuta, ku säälittävä :) Se ei tuu yllätyksenä, mut oli pakko alottaa tää postaus sillä.
Asia josta halusin oikeesti avautua tässä postauksessa on vahvana pysyminen.
Oon monesti saanu kommenttia mun postauksiin, että oon vahva, ku oon kestäny tän kaiken. Tosiasia on, et mä en oo vahva. Mä vaan pelkään tehä itsemurhaa, koska pelkään, et epäonnistun ja vammaudun, jonka jälkeen mun elämä on viel pahempaa, ku koskaan on ollu. Eli tosiasiassa oon vaan pelkuri. En yhtään sen vahvempi, ku miltä näytän. Ehkä jopa heikompi.
Sit toinen asia, eli nää kaksnaamaset paskat, takinkääntäjät, jotka esittää olevansa hyviä kavereita. Tästä esimerkkinä eräs tämänpäiväinen keskustelu Facessa, jossa yhtä mun ystävää mollattiin. Katellessani niiden kommenttien tykkäyksiä, järkytyin ihan kunnolla, ku huomasin, et kauheen monesta niistä haukkumiskommenteista tykkäs tän mun ystävän kaveritki. Siis ihan sellaset tyypit, joiden oon luullu olevan tän mun ystävän tosi hyviä ystäviä. Siinä tuli vähän sellanen inhottava fiilis. Eihän se asia mulle sinäällään kuulu, mut mua silti kiinostais, et mitä vittua täällä oikeesti tapahtuu taas?
Te tiiätte mun syvimmät ajatukset ja muutenki fiilikset, mut koska mun bloggausideat alkaa loppumaan, ni päätin tehä tän kahen vuoden takaisen tsydeemin uudestaan :)
Btw, laskin huvin vuoks noi asiat, jotka pitää edelleen paikkansa. Noi perustiedot (syntymävuosi, nimi etc.) mukaan laskettuna niitä on 67 kappaletta, eli kyl mä oon abt. kahes vuodes muuttunu.
1. Etunimi: Sophie
2. Lempinimi: Sofku, Soffe, Soffie, Wof, Softis, Sopuli
3. Syntymävuosi: -96
4. Syntymäkuukausi: Tammikuu
5. Horoskooppi: Kauris
6. Mies vai nainen: Nainen
7. Tämänhetkinen koulu: EYL (Espoon Yhteislyseo)
8. Luokka: 10
9. Asema: Single
10. Asuinpaikka: Espoo
11. Nettinimet: Zofcu
12. Hiusten väri: Täl hetkel blondit
13. Hiusten pituus: Keskipitkät
14. Silmien väri: Sinivihreet
15. Parasta ulkonäössä: Silmät
16. Pituus: n 178 cm
17. Näkyviä arpia: Joku 10 tai enemmän
18. Silmälasit: Ei
19. Lävistyksiä: Kahet korvikset molemmissa korvissa
20. Tatuointeja: Ei
21. Oikea vai vasuri: Oikee
22. Ensimmäinen paras ystävä: Emma
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: En muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: Joku juokseminen
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Fiana-kissa (R.I.P)
26. Ensimmäinen oikea loma: Kypros 2003
27. Ensimmäinen konsertti: Pink
28. Ensirakkautesi: Sande
29. Paras elokuva: 007: Skyfall
30. Paras TV-ohjelma: Lark Rise to Candleford
31. Lempiväri: Valkone ja musta
32. Paras laulaja: Justin Bieber
33. Paras bändi: One Direction
34. Lempibiisi juuri nyt: One Direction - She's Not Afraid
35. Paras ystävä: Hanna, Emma (Ekebom), Katjalainen, Hanni etc.
36. Paras karkki: Täl hetkel joku lakritsi
37. Paras urheilu: Lasketaaks tanssi urheiluks?
38. Paras ravintola: Eddie's House (Canarial)
39. Paras kauppa: Nihtisillan ABC
41. Lempiaine koulussa: Musiikki
42. Lempieläin: Kissa
43. Paras kirja: Yön Talo -sarja
44. Paras lehti: Demi
45. Lempikengät: Noi mun Zoo York -kengät ♥
46. Olosi: Aika neutraali
47. Sinkku vai varattu: Single
49. Syöt: Leipää
50. Juot/joisit: Cokista
51. Fonttisi: Georgia
52. Online: Jeps
53. Kuuntelet: One Directionia
54. Ajattelet: Huomista koulupäivää
55. Haluat: Rahaa & Rakkautta
56. Katsot: Näit kysymyksii
57. Olet pukeutunut: Lila toppi
58. Haluatko lapsia: EN
59. Haluatko kihloihin: Ehkä
60. Haluatko naimisiin: Kattoo nyt
61. Mille uralle menet: Ehkä psykiatriks
62. Missä haluaisit asua: Californias, Floridas tai Briteis
Vastakkainen sukupuoli
63. Hiusten väri: Ruskee tai Musta
64. Hiusten pituus: Keskipitkät tai lyhyet
65. Silmien väri: Ruskeet
66. Hoikka vai tukeva: Ei läski, mut lihaksii pitää olla
68. Silmät vai huulet: Silmät... ja huulet!
69. Suukkoja vai haleja: Molemmat
70. Lyhyt vai pitkä: Pitkä!
71. Humoristinen vai vakava: Humoristinen!
72. Romanttinen vai neutraali: Romanttinen ♥
73. Parasta vastakkaisessa sukupuolessa: Silmät
74. Herkkä vai äänekäs: Herkkä
75. Yhden illan juttu vai suhde: Suhde
77. Häirikkö vai kiltti: Sellanen kiltti, mut jotain pahaa pitää olla
Oletko ikinä
78. Suudellut tuntematonta: Joo
79. Juonut alkoholia: Oon
80. Polttanut: EN
81. Karannut kotoa: Oon
82. Murtanut luita: Oon
83. Särkenyt jonkun sydämen: En usko
84. Käyttänyt huumeita: En
85. Käynyt vieraissa: En
86. Tullut petetyksi: En
87. Itkenyt jonkun kuoltua: Oon
88. Itkenyt koulussa: Oon
Uskotko
89. Jumalaan: En
90. Ihmeisiin: Tavallaan
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: Joo
93. Ufoihin: Kyllä
94. Sielunkumppaneihin: Joo
95. Taivaaseen: En
96. Helvettiin: Joo
97. Ensitreffeillä suuteluun: Joo
99. Horoskooppeihin: En, mut niit on kyl ihan kiva lukee
Vastaa totuudenmukaisesti
100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: Ikävä kyllä
Eilen annoin vihdoin ittelleni luvan lopettaa hymyilemisen.
En loppujenlopuks tiiä kuinka viisas teko seki oli, koska tänään mua on vaan vituttanu kaikki ja oon oikein pinnistelly, et en alkais huutamaan vastauksia kaikille. Oliskohan mulla joku "hymyile ulospäin, ni hymyilet sisäisesti" -syndrooma? Kuitenkaan en oo varma, koska en oikein hallitse sitä aidosti hymyilemistä. Siit on ihan vitusti aikaa, enkä ees muista millon viimeks hymyilin aidosti ilman, et ees yritin hymyillä.
Mun mutsi varmaan toteais tähän, et kylhän mä usein hymyilen aidosti, mut hei, se todistaa vaan sitä, et oon oppinu feikkihymyn niin hyvin, et se näyttää jo ihan luonnolliselta! Viimeset nelisen vuotta oon harrastanu tätä feikkihymyilemistä ja vähitellen ees mun omat vanhemmat ei erota mun kasvoilla olevia ilmeitä feikeiks.
Tänään mun aihe on ittestään hyvien puolien löytäminen. Mulle se on ihan saatanan vaikeeta ja oon huomannu, et en rehellisesti ees osaa enää erottaa ittestäni sellasia hyviä puolia, ku aina tulee vaan ne huonot mieleen. Ihan pakosta. Monella teistä on varmaan sellasia hyviä puolia, jotka ihan oikeesti tiedostatte ilman, et joku teille niistä sanoo. Multa se taito on kadonnu parisen kuukautta sitte ihan totaalisesti. Sitä ennen mulla tais olla yks tai kaks hyvää piirettä, jotka tiedostin ittessäni. Nyt en enää muista mitä ne oli!
Tästä sitte vittuuntuneena raivasin tieni And That's Who I Am -nimseen Tumblr -blogiin ja aloin todenteolla ettimään sieltä sellasia juttuja, jotka kuvais mua. Siellä oli ihan vitusti kaikenlaisia huonoja juttuja ja meinasin luovuttaa, mut sit mun silmään osu yks hyvä puoli, johon samaistuin. Siitä se sit lähti ja täs hyviä puolia musta! :)
Eiköhän täs ollu tarpeeks! Sit haastan teijät lukijat: Mitä hyvii puolii teissä on ittenne mieletä? :)
Pitkästä aikaa annoin ittelleni luvan pyyhkiä hymyn mun kasvoilta. Hymyileminen sattuu ihan fyysisesti, koska huulijänne, mut sit taas toisaalta henkisesti. Päätin, et nyt saan kuunella angstimusaa ja vajota syviin ajatuksiin.
Kaikki on päälisin puolin täysin hyvin, eikä henkisessäkään hyvinvoinnissa oo kauheesti valittamista, mut silti musta tuntuu, et putoon. Ihanku joku vetäis mattoa mun jalkojen alta. Mulla on sellanen fiilis, et nyt ku oon henkisesti paremmassa kunnossa, ni kohta tapahtuu jotain sellasta, et mä romahdan uudestaan ihan täysin.
Siispä...
Do you know what it's like when
You're scared to see yourself?
Do you know what it's like when
You wish you were someone else
Who didn't need your help to get by?
Do you know what it's like
To wanna surrender?
I don't wanna feel like this tomorrow
I don't wanna live like this today
Make me feel better
I wanna feel better
Stay with me here now
And never surrender
Do you now what it's like when
You're not who you wanna be?
Do you know what it's like to
Be your own worst enemy
Who sees the things in me I can't hide?
Do you know what it's like
to wanna surrender?
Sit seuraavaan asiaan, eli tän blogin kohtaloon. Mä rakastan mun blogia ja kaikkia lukijoita/kommentoijia, mut jotenki multa alkaa loppumaan kaikki ideat ja tää blogipaska kuihtuu vähitellen kasaan. Mun tekstien tykkäykset/kommentoimiset on vähentyny runsaasti ja se kertoo siitä, et mun aiheet ei kiinosta teitä.
Eikä tietenkään unohdeta sitä, et koska tää blogi on julkinen, ni monet ihan aikuisetki ihmiset lukee mun ajatuksia.
Mul on liikaa univelkaa, enkä jaksa ajatella. Ajattelen tätä joskus myöhemmin, ku oon selvittäny ajatukseni.
EDIT // Mä mietin pitkään, et viittiinkö julkasta tätä ollenkaan, koska.. Nojoo, arvaatte varmaan.
And I’m like oww
Never thought it’d hurt so bad
Getting over you
And oww
You’re giving me a heart attack
Looking like you do
Cause you’re all I ever wanted
Thought you would be the one that’s ow
Giving me a heart attack getting over you
Baby now that you’re gone
I can’t stand dumb love songs
Missing you is all I’m thinking about, yeah
Everyone’s telling me, I’m just to blind to see
How you messed me up I’m better off now
Yeah
Oon pitkään miettiny julkkisihastusten merkitystä ja todennu, että unelmat/haaveet/epätoivoiset toiveet hallitsee mun mieltä liialti. Lähinnä just tää, et vaikka en koskaan voikkaan saada noita muutamia söpöläisiä, joita palvon ihan helvetisti, ni silti mun sydäntä raastaa, ku nään ne jonkun toisen naisen kans.
Tai siis, voitteko uskoa, et en pysty olemaan onnellinen niiden puolesta? Mua vaan sattuu. Tarkotan nyt lähinnä Justinia ja Selenaa, sekä Zaynia ja Perrietä. Hyi oon tosi huono Belieber ja Directioner.
Tän postauksen ajatushan lähti siitä, ku selasin Tumblria ja mun dashiin ilmesty pari uutta(?) kuvaa Zaynista ja Perriestä. Mä suljin koko tumblrin ja oli pakko hetken aikaa vaan tuijottaa eteenpäin. Ja sit se, et ne on hankkinu yhteisen koiran. Toki se on hienoa, et Zaynilla on joku jota se rakastaa, mut mä en tiiä pystynkö tähän.
Kaikki tää alko siitä, ku olin Belieber - hardcore Belieber. Justin alko liikkumaan Selenan seurassa ja mä kuittailin niitä vaan huhuiks. Sit alko tulemaan vähän vedenpitävämpää todistetta ja mä muistan, ku aloin tuntemaan oloni vähän tukalaks. Lopulta ne julkisti suhteensa, ku alko tulemaan näitä vähän intiimimpejä kuvia. Siinä vaiheessa mun Belieber -status sai kovan kolauksen ja vaivuin siihen ajatukseen, et en pysty siihen ja koitin unohtaa Justinin. Ookoo, se onnistuki hetken aikaa, mut lopulta en voinu tehä muuta, ku stalkata sitä. Siks oon aina vähän vittumainen hymy suupielessä, ku lehdissä kerrotaan 'Jelena' -draamasta.
Oon kuitenki oppinu elämään siten, et en saa haavaa mun sydämeen jokaisesta niiden yhteiskuvasta.
Olin vissiin ehtiny palata Belieberien joukkoon, ku tuli 1D(One Direction) ja aloin siirtämään omaa kalustoani sen fanbasen suuntaan. Siinä se aika(4kk) meniki sitte nopeesti, ku joulukuun alussa alko tulemaan huhua siitä, et Zayn seurustelis Perrien kanssa. Okei, myönnän, et ajattelin ekaks pelkkää 'Voi vittu'a varmaan kolmen tunnin verran ja sit tokenin. Viides joulukuuta tuli lausunto Perrien mutsilta, et Zayn ja Perrie EI seurustele. (Lähde)
Asiat alko kuitenki muuttumaan nopeesti ja muistan kuinka Huhtikuussa kaikesta tuli virallista. En tiedä miks tää otti mun sydämestä niin voimakkaasti, mut sinä samaisena huhtikuuna mä puhuin mun psykiatrin kanssa tästä ja puhuin Zaynista ja Perriestä tavallaan mun "tuttuina", jotta sen psykiatrin olis ollu helpompi sanoa siihen jotain. En kertonu nimiä enkä mitään muutakaan, mut en saanu mitään siitä keskustelusta irti. Sit voidaan unohtaa kaikki se mitä sekoilin *huokaus* sinä aikana.
Tää otti kans jotenki niin koville, et sanouduin irti koko Directioner -fandomista ja itkeskelin himassa. Mä lopetin yhellä 1D -keskustelupalstalla käymisenki kokonaan, koska halusin päästää irti ja jatkaa elämääni. En tienny, et siitä tulis vaan vaikeempaa.
En käyny Tumblrissa kuukauteen (addiktoiduin siihen myöhemmin uudestaan) ja Twitteriä en käytä vieläkään niin aktiivisesti, ku sillon ennen huhtikuuta. Sinne keskustelupalstalle en oo vieläkään palannu, enkä varmaan tuu koskaan palaamaankaan.
Mulle ei tuu yllätyksenä, jos teijän päähän tulee ekaks sama ajatus, ku suurimmalla osalla kaikista fandomeista; "Ei toi oo Belieber/Directioner, koska toi ei kunnioita idoliensa päätöksiä".
- No en sitten teidän mielestä ole. Mä en vaan pysty särkyneellä sydämellä tekemään niin. Mä kunnioittaisin kovasti, jos en olis näin rakastunu. Jos olisin silleen livällä termillä ilmastuna vaan ihastunu, ni pystyisin.
Luin uusimmasta Diabetes -lehdestä yhden artikkelin ja aloin äkisti itkeä. En tiiä miks niin kävi ja miten mä vaan aloin itkemään, mut joku heräs mun sisällä ja päätin, et otan vastuun omasta elämästäni. Päätin heittää helvettiin kaiken sen paskan mitä oon kokenu näinä vuosina. Nousen ylös ja otan elämälleni jonkun suunnan. Mun elämä on ollu tähän mennessä pelkkää pimeessä harhailua ja angstista valittamista. Oon saanu ystäviä. Oon alkanu välittämään tulevaisuudestani.
Mistä se voima on tullu - sitä en tiiä.
Se mistä mun piti varsinaisesti puhua tänään oli niinku se mitä oon tehny. Oon sluibannu koulusta ihan liikaa kaikenmaailman verukkeilla. Ookoo, olin viimeviikon kipeenä (päänsärky ja flunssa) ja perjantaina mulla oli Jorvissa labrat +psykiatri Stadissa. Nyt maanantaina olin siellä huulijänteen leikkauksessa (mistä tuli mieleen, et must tuntuu, ku mun huuli olis golfpallon kokonen) ja sit olin loppupäivän himassa, koska en saanu kolmeen tuntiin syödä mitään ja tätä leikkauskohtaa särki niin maan vitusti, et jouduin ottamaan kaks Buranaa.
Tänään meinasin nukkuu pommiin, lähin tos helvetinmoisessa räntäsateessa ajamaan kohti Jorvia ja sekoilin siellä lisäks ihan kunnolla, ku en muistanu kuinka monessa eri paikassa sinne Diabetespolille piti ilmottautua. No onneks olin vaan 5min myöhäs, eikä nekään ollu ajoissa. Labrojen tulokset oli tullu ja onneks mun munuaiset oli kunnossa <3 Kolesteroli oli vähän koholla, mut se johtuu lääkärin mukaan ihan pelkästään jatkuvista korkeista sokereista. No sit verenpaine oli vähän kuulemma alhanen, mut anemiaa ei onneks ollu, vaik olisin voinu vannoo, et oon aneeminen.
Se siitä sitte ja hoito jatkuu.
Mun bilikkaan vaihdettiin isin kanssa talvijalat(renkaat) ja yks ongelma oli taas noi pulttien koot. Tai ei koko silleen, mut ne on enemmän pyöreet, ku kulmikkaat, ni niiden irtisaaminen oli vähän hankalaa. Kaikenlisäks isin rengasavain oli liian iso niihin ja sit jouduttiin siirtymään Espoontorin parkkihallista isin kotipihalle vaihtamaan renkaita (Y). No siinä meni hetki, koska mun käsijarru on taas löystyny ja se pitää tota mautoa hädintuskin paikallaan enään. Renkaidenvaihdon jälkeen ajettiin lähdenrannan St1'lle kattomaan ilmanpaineet, mut kappas ku ne renkaiden venttiilit ei auennu sitte millään. Samalla olis tankattu, mut se asema oli rikki (Y). Voi tätä riemua.
Keväällä tulee mautoon taas kunnon remppa, ku tulee 60 tuhannen kilsan huolto ja ainaki uudet kesärenkaat, käsijarrumekanismi(?), ilmansuodatin yms.
Saatiin isin kanssa juteltua ihan erilaisista asioista, ku mitä ollaan aikasemmin juteltu, eikä puhuttu koulusta. En tiiä miks, mut mua hymyilytti sen jälkeen ihan helvetisti, koska oon alkanu tavallaan saamaan isiin sellasta puheyhteyttä, ku oon toivonukki :)!
Joomoi. Oon menny tän päivän kahel buranal ja oon ihan järkyttyny, koska söin viimeks särkylääkkeen varmaan joku 10 -vuotta sitte :D
Eli tänään mult katkastiin toi huulijänne ja sitä särkee ihan perkeleesti. Ne jotka ei tiiä mikä on huulijänne, ni se on toi tollanen lihakimpale mikä on tossa etuhampaiden välissä ja se kiinittyy tohon huulen sisäpuoleen silleen kauniisti. (Googlatkaa, jos ette tajunnu vieläkään).
Mun ruokavalioon on kuulunu tänään jogurtti, jäätelö ja vesi +2 buranaa ja yks antibiootti. Todella niinku mieltäylentävää suorastaan (Y). Mut toisaalta tää on pieni kärsimys, ku miettii, et nyt mun hampaat pystytään oikomaan suoriks ja etuhampaat saadaan ihan kiinni toisiinsa. Huomenna diabetespoli ja sit yks tunti koulua. Näytän ihan turpaan saaneelta, ku mun huuli on ihan turvonnu.
Tää oli tylsä postaus ja täs teille kuvia vähäsen sit.
Mun suuvesi joka estää tohon leikkauskohtaan tulemast infektiota, Burana <3 & antibiootti, koska diabeetikot saa paljon helpommin infektioita.
Ei toi mun ylähuuli onneks näytä tos kuvas mitenkään erikoisen turvonneelta, vaik se tuntuuki siltä, et se on golfpallon kokonen.
Oon postannu tänään kolme(3) postausta ja poistanu ne kaikki. En tiiä mitä ajattelen enään. Mulla on ollu mahtavat fiilikset ja oon hymyilly. Nyt oon istunu himassa hiljaa, korjannu matalia verensokereita, mitannu uusia matalia verensokereita etc.
Samalla tajusin, että oon keskittyny mun masennuksen käsittelyyn niin kovalla kädellä, et mun huonojen fiilisten toinen osapuoli, fyysinen sairauteni, on jääny teille esittelemättä.
Mikä on diabetes ja millon sen oon saanu?
Vuosi 2009, Marraskuun 11.
Mun muistot Diabetes Mellitukseen (Sokeritauti - tuttavallisemmin vaan DB tai Diabates) sairastumisen alkuajoilta on aika sumuset ja sotkuset. Mulla oli parisen vuorokautta ollu kauhee jano ja jatkuva vessahätä. Lopulta äiti päätti, et mut pitää käyttää lääkärissä, ku en saanu öisin unta, ravasin vessassa 20 minuutin välein, join litratolkulla ja silti oli jano.
Muistan sen kuinka oltiin lääkärissä ja ne lähetti meijät sieltä heti virtsakokeiden tulosten tultua Jorvin sairaalaan pikavauhtia. Itkin koko automatkan ja Jorvin odotushuoneessa makasin pää äidin sylissä. Itkin siinäki vielä, kunnes sit lopulta nukahdin. Siellä me venattiin kaks tuntia ja sit mut otettiin sinne sisälle. Muistan, ku vasemmalla kädellä pidin äidin kädestä kiinni ja samalla mun oikeeseen käteen laitettiin nestetippa. Siitä eteenpäin en muista mitään sen yksityiskohtasempaa. Olin lastenosastolla viikon ja opettelin laskemaan hiilihydraatteja + pistämään insuliinia. Siinä katos neulakammoki aika nopeesti.
Mulla meni diabeteksen hoitaminen hyvin ensimmäiset.. puol vuotta? Sen jälkeen alko menemään lujaa alamäkeen. En vieläkään oo ihan varma mistä se johtuu. Kai se liitty siihen, et mua kiusattiin ja oli huono fiilis. Sit en jaksanu hoitaa itteeni, mikä johti masentumiseen, mikä johti verensokeritasapainon huononemiseen.
Jossain kohtaa ton puolen vuoden jälkeen mulla oli "remissiovaihe", eli ne viimeset insuliinit mitä haima -niminen elin tuottaa, lähti poistumaan mun elimistöstä. Sain sillon kahesti ihan kunnon kohtauksen yöllä, et tärisin ja ambulanssiki kutsuttiin paikalle. Sit vielä sellanen info, et mun haima ei tuota ollenkaan insuliinia. Sulla (joka luet tätä) haima tuottaa insuliinia ja pitää sun verensokerin tasasena.
Seuraavan vuoden lokakuussa mä olin viikon diabetesleirillä. En tiiä miten onnistuin hoitamaan itteäni sielläki ihan päin helvettiä. Loppujen lopuks jäin ihan ulos kaikista niiden muiden tyyppien jutuista, koska olin pisin ja rumin +lihavin. Ja sit olin ujo. Lähin sieltä sit keskiviikkona himaan ja kadun sitä edelleen. Ne parhaat päivät oli kuulemma vasta ollu torstai ja perjantai. Mut mä olin 14 ja olin helvetin tyhmä sillon. Oon kyl tyhmä usein vieläki.
Tän ajan jälkeen en oo ollu kunnon tasapainossa kertaakaan. Tai no, oonhan mä ollu vissiin neljä vai viis kertaa osastolla sairastumiseni jälkeen ja sit joku kuukauden verran oon jaksanu hoitaa itteäni, kunnes oon taas alkanu sluibaamaan. Nyt oon viimesen viikon ajan hoitanu itteäni ihan hyvin ja noita matalia verensokereita tulee pari kertaa yössä, mikä on sinäänsä outoa, koska musta tuntuu siltä, et oon palannu takasin sairastumisen alkuvaiheeseen.
Ei ollu välttämätt kauheen tyhjentävä selitys, mut halusin, et tiiätte tänki.
Mä oon putoomassa tyhjän päälle. Tai ainaki siltä tuntuu.
Haluun pitää tätä blogia, näitä lukijoita ja tukijoita. Toisaalta tässäkin asiassa on varjopuoli: Ne joitten en toivois lukevan näitä. Joo, mun blogi on julkinen ja porukka lukee tätä miten huvittaa, mut joskus, ihan vaan joskus, toivoisin, et kaikki tää pysyis mun pään sisällä.
Koko tää ajatus lähti siitä, ku sain isiltä tekstarin. Kaikki se paska mitä viime postauksessa kirjotin, tuli bumerangina takas ja iski suoraan mun sydämeen. Sain kaiken mitä ansaitsin.
Tänään olis uusin Bondi vuorossa!
Ensin olin ihan riemuissani, et joo mennään seiskalta sinne ja ostetaan jotain hyvää ja venataan leffan alkamista. Sit muistin, että mulla on JUMALAUTA huomenna aamulla 7.10 verikokeet Jorvissa ja 12h en saa syödä mitään ja vaan vettä saa juoda. Iski kuulkaa niin kova vitutus, et ei mitään rajaa..........
Musta kuulkaa tuntuu, et ku oon ruvennu mittailemaan verensokereita ja laittamaan insuliineja ihan kunnolla, ni mun elämästä on tullu tasapainosempaa. Sinäänsä se on jees, mut toisaalta en haluis tylsistyttää teitä ja olis kiva, jos fiilikset olis sitä luokkaa, ku ne oli. Siis silleen, et ku oon ilonen, ni oon ylitsepursuavan ilonen ja näin. Se sana jota etin on vissiin ääripää. Miks tää kuulostaa ihan paskalta?
Nyt on kai ihan turvallista sanoa, et mua vituttaa niin paljon, et voisin alkaa itkemään. Oon vasta varannu liput, ni sen varauksenhan pystyy perumaan. Ja voisin ehdottaa, et mentäis huomenna leffaan, koska ei meillä sillonkaan oo mitään.
Eilen kävin tapaamassa mun faijaa sen duunipaikalla. En oo tänne blogiin sitä vuodattanu, mut siis pelkäsin, et mitä mun faija ajattelee, ku se ei lähettäny mulle neljään vuorokauteen edes normaalia hyvänyönviestiä sen jälkeen, ku olin pyytäny sitä lukemaan mun blogista erään tietyn postauksen. Halusin sen nimittäin tietävän, et mitä mä käyn henkisesti läpi. No se oli lukenu sen, sulatellu asiaa ja pyys, et nähtäis keskiviikkona... Matikan opiskelun merkeissä -_-
Me keskustellaan aina, AINA opiskelusta! Ei ikinä mistään muusta!!! Mä ihan oikeesti oon ajatellu, et isiä ei varmaan vois vähempää kiinostaa mun henkinen hyvinvointi, kunhan tulee hyviä arvosanoja ja kunhan mä menestyn!
I'm so fucking sick of it!!
Vasta mautossa, ku heitin isin himaan (ja kun se makso mulle tankillisen dieseliä) me saatiin pari sanaa vaihdettua siitä postauksesta, koska mä ihan väkisin pidin sitä aihetta siinä ilmassa, ku isi koitti puhua jostain muusta. Painotin sille, et kuinka tärkeitä ne viikot isin luona on mun henkiselle jaksamiselle. Samalla vedin taas siihen sen, kuinka henkinen hyvinvointi vaikuttaa ihan suoraan koulunkäyntiin. Yllättävää kyllä ei siltä paljon mitään kommenttia tullu siihenkään.
Sit jätin sen siihen niiden talon pihalle ja se totes, että "oli kiva nähä". C'moon! Joo oli munki mielestä kiva nähä, mut ei niinku sit mitään muuta. Joo ihan sama.
Onks kellään muulla samanlaista tilannetta, vai oonko yksin tän asian kanssa?
