Loppuvuosi + The Cab

Uskaltauduin nyt laittamaan anot takasin, joten kaikki mukavat kommentoijat vois laittaa jotain kommenttia tänne! Tääl mun blogissa on ollu aikalailla kuollutta, ku ei oo ollu mitään postattavaa, enkä oo viittiny alkaa mitään turhaa paskaa vääntämään, ku se ei oo mun tapasta.
Oon kuunellu lähipäivien ajan mahollisimman paljon erilaista musiikkia, et en oo kuunellu samoja biisejä kuuttatoista kertaa putkeen, vaan oon ihan ettimällä ettiny joiltaki hyviltä artisteilta lisää sellasia biisejä, joita tykkäisin kuunella. En tiiä millasen käsityksen ootte mun musiikkimausta saanu, mut tää biisi tuli ihan sattumalta mulle YT'n videosuosituksista ja sit rakastuin.

The Cab on sellanen bändi jolta kuulin ekana "Angel With A Sotgun" -nimisen biisin. Se oli (ja on edelleen) hyvä biisulainen. Jotenki kuitenkaan en kuunellu kyseistä bändiä sen enempää sillon aikoinaan. Sit löysin Temporary Bliss'in ja kulutin sen puhki. Toissapäivänä löysin ton yllä olevan videon ja tänään mahtavan cover-version Rihannan "Disturbia"sta! Kohta varmaan löydän lisää hyviä biisejä näiltä miehiltä <3

Sit voisin kertoo jotain turhaa täst loppuvuoden ohjelmasta. Perjantaina oli siis koulun joulujuhla ja todistuksia ei varsinaisesti tullu, mut ns. joulutokarin, eli kakkosjakson ka oli tasan 7. En oo siihen tyytyväinen, mut suoraan sanottuna en odottanu parempaa, koska tiiän millanen opiskelija oon.
Tänään käytiin mutsin kanssa pienellä pakettikierroksella ja meikäläinen hiipi pitkin paikkoja tonttulakki päässä. Kävin viemässä paketteja ovien taakse ja juoksin aina ihan vitun kovaa takasin autolle :'D Joskus vähän ennen kahtatoista mentiin Espoontorin postiin hakemaan vielä yhtä pakettia ja tavattiin yks mun pikkusekuista, Max, siellä. Se oli myymässä Saunalahden liittymiä jo vissiin neljättä viikkoa. Toi kuusenalus ei näytä mitenkään erikoiselta. Tai oikeestaan se näyttää aika reippaasti köyhemmältä, ku viime vuonna, mut ajatushan on tärkein!

24. joulukuuta
Me herätään ihan normisti ja elellään tääl ihan tylsänä. Joskus 13-14 maissa lähetään vaarin luokse syömään jouluateria ja mun pitäis varmaanki käydä suihkussa sitä ennen, koska mun hiukset on viimeistään just jouluaattona ihan paskaset. Siellä sit minä ja Fanny istutaan kärsimättöminä, koska halutaan tietysti jo päästä avaamaan lahjoja. Mulla on jonkinlaiset epäilykset omista lahjoistani, mut saas nyt nähä mitä siel sit on ;)

25. joulukuuta
Kellonajasta en tiiä, mut riippuen siitä mitä oon saanu joululahjaks, ni todennäkösesti nukun helvetin pitkään, koska oon kans valvonu vähän turhanki pitkään. Jossain vaiheessa mennään mutsin siskon luokse juomaan glögiä ja syömään jotain joulutorttuja etc, ku sinne kokoontuu koko mutsin puolen suku; Vaari ja sen naisystävä, mutsin veli perheinen, meikäläiset, sekä tietty mutsin sisko perheineen. Meit on yhteensä 16 +koira <3 ja se talo on aika pieni, et ahdasta on, voitte kuvitella.
Täs tälleen salaa toivon, et mutsi järkkäis serkkutapaamisen, koska meijän pikkuserkut... <3

26. joulukuuta
Isi ja Kati tulee tohon ihan meijän viereiselle hiihtopaikalle hiihtämään joskus keskipäivän aikaan (ehkä) ja sit ku ne siitä lähtee kotiin päin, ni ne ottaa mut ja Fannyn mukaan sinne viettämään joulua ja kattomaan lahjoja. Siellä me sit varmaan vietetään jonkin aikaa ja mutsi tekee täällä himassa jotain omiaan. Toivottavasti saan faijalta ne Adidaksen kengät, joita himoitsen <3

Loppuvuosi meneeki sit miten menee, et katon varmaan The Voicelta tän vuoden hittibiisit -listan. Ja sit riippuu vähän, mut voi olla, et oon Katjan ja Emilian kans jossain, ku muuten tapitetaan kaikki tyyliin telkkaria ja ollaan ihan forever alone :D

I'm still alive

Haluun vaan ilmottaa, et oon hengissä.

En oo postannu mitään pitkään aikaan. Viimeks tein päätöksen, et otan itteeni niskasta kiinni ja alan elämään. Sen jälkeen kaikki tyssäs. Mulla ei oo paha fiilis, eikä myöskään tyhjä. En oo myöskään ilonen. Oon pudonnu nyt johonki kuiluun kaiken välillä, enkä tiiä miten pääsen pois. Onkohan tää se fiilis, ku masennuksesta ruvetaan nousemaan kohti päivänvaloa?

Sit tohon piirokseen liittyen. Oon alkanu piirtämään ja kirjottamaan kaikenlaista ihan turhanpäivästä. Viime perjantaina, ku käytiin kattomassa se Hobitti-leffa, aloin kattomaan, et ne kaikki sankarit/päähenkilöt oli miehiä. No mun mielikuvitus sai ihan siivet ja aloin näppäimistö sauhuten kirjottaa ensin taustaa mun omalle hahmolle, ja sen jälkeen aloin hivuttamaan sitä J.R.R. Tolkienin alkuperäisteokseen. Siihen se sit tyssäs. Ja tietysti menin vielä piirtämäänki sen mun hahmon, että ei siinä mtn.
Toi yllä oleva piirros on eräästä animesarjasta. Joo kyllä toi muija on tavallaan kuva ittestäni hienompana. Oon piirtäny kaikkee muutaki, mut ei siitä sen enempää. Pitäis vaan jaksaa siirtää osa kuvista koneelle ja piirtää ne sit puhtaaks.

Se siitä ja taidan palata piirtämisen pariin.

Ihan vaan pieni päivitys

Päivittelin nyt tätä blogia hieman.
Heti alkuun sanon, et eka päivitys tai muutos, jonka tein, oli anojen kommentoijien blokkaaminen kokonaan. Ajatelkaa mitä tahansa, mut oon heikko, eikä mun huono itsetunto kestä niitä päivittäisiä loukkauksia. Oon pitkään lukenu kaikenlaista paskaa mitä mulle tänne kommentoidaan, mut eilisen jälkeen päätin, et otan anot pois. Jos teillä ei oo pokkaa kommentoida muuten ku anona, ni nyt voitte pitää turpanne kiinni.

Toinen päivitys on postausten harventaminen. En aijo kirjottaa tänne enään väkisin mitään, koska mulla ei oo aina sitä kaikkien kaipaamaa positiivista juttua kerrottavana. Mulla on paljonki huonoja päiviä ja tää paikka toimii mulle ikäänku päiväkirjana, jonne raapustan kaikki, mitä mul on tullu mieleen tai mistä haluun avautua. Kauheen moni näköjään on todennu, et mun elämässä ei oo mitään vikaa ja kiusaaminen on kuulemma aika monen anon mielestä täysin ja 1000% mun ihan omaa syytä.
Jos tiellä on noin paha olo, et tuutte mua haukkumaan, ni HANKKIUTUKAA HOITOON HERRANJUMALA.

Kolme: Alan omistamaan mun elämää enemmän positiivisille asioille, kuten...

Musiikille

Piirtämiselle

Tällä hetkellä kaikkein tärkeimmälle asialle mun elämässä
Opiskelemille

Ja ennen kaikkea; Aijon elää...
Täysillä

Mun pahat puolet - Osa miljoona ja yksi

- 1 -

BUT..

Tällasta tänään.
Eilen yöllä, ku yritin käydä tähän oksennustautiin liittyvän pahoinvoinnin takia nukkumaan huonolla menestyksellä, aloin miettimään erästä eilistä keskustelua, jota mun yhdessä seinäkirjotuksessa erään tyypin kanssa kävin. Rupesin ihan tosissaan miettimään, et oonko oikeesti pelkkä huomionhakunen paska, vaik vihaan huomiota kerjääviä ihmisiä?
Ekaks esimerkiks otin koulun ja rupesin miettimään, et en kyllä oo. Sen jälkeen aloin miettimään mun muuta elämää. Aloin miettimään kotioloja ja erityisesti sitä miten käyttäydyn netissä. Siinä suhteessa huomasin heti, et oon just sellanen ihminen, jollasia ite vihaan. Rakastan huomion keskipisteenä olemista, jos huomio on POSITIIVISTA. Koulussa tulee pelkkää negatiivista huomiota, joten ehkä sen takia en tykkää olla siellä huomion keskipisteenä.

Oon huomannu ite kuinka inhottavasti harrastan esim. piilovittuilua netissä. Kuten mun viimesimmän seinäkirjotuksen (jonka poistin) eka lause, joka kuului näin "Kiitos huolenpidosta". Mitä muuta toi edes olis voinu olla, ku piilovittuilua? Oon oikeestaan aika säälittävä.
Niitä ton julkasun kommentteja lueskellessa huomasin, et heti ku mua alettiin syylistämään, ni mun sisin ihan kiehahti raivosta. Sen takia mun oli vaikee olla kirjottamatta kaikenmaailman vittuilua niihin omiin kommentteihini. Onnistuin siinä kuitenki, tällä kertaa. Toisaalta se meni sit jo itsesäälin puolelle muutamassa kommentissa, koska en tiedä mitä muuta olisin kirjottanu.
Ehkä en saa sen takia kavereita, ku oon huomaamattani vittumainen muutenki? Kertokaa joku mulle, ku haluun tietää.

- 2 -

Tai otan asiat itteeni aika voimakkaasti.
Tästä tuli erittäin hyvä esimerkki lauantaina, ku olin äidin kummitytön YO-juhlissa. Siellä oli kans faija ja sen uus vaimo, sekä jotain muuta porukkaa. No meikäläinen istu mutsin ja systerin kanssa ruokapöydässä ja mun oikeella puolella käytiin kiivasta keskustelua. Faija ja sen uus vaimo puhu yhen pariskunnan kanssa mopoautoista, MINUN mopoautostani.
Totta kai mä sitte aloin kuuntelemaan tarkemmin sitä keskustelua ja jossain vaiheessa se keskustelun sävy muuttu aika röyhkeeks ja mä sitte talsin siihen kaikkien mukaan keskusteluun. Tais olla sen toisen pariskunnan mies, joka sitte totes, että he puhuvat mun mopoautosta. Mä vaan nyökkäsin ja seuraavaks kysyttiin, että minkä värinen mun mopoauto on. Naama ihan peruslukemilla, kulmat ehkä vähän varottavasti kurtussa mä vastasin, et sininen ja infosin samal, et suurin osa tän alueen mautoista on joko punasia, oransseja tai harmaita. Toista sinistä ei oo tullu vielä kertaakaan vastaan.

Se mikä tässä sitte katkas kamelin selän, oli se, ku sen toisen pariskunnan mies totes, että "sä taidat olla vähän friikki silläki tavalla". Ihan oikeesti. Jos olisin vaan ollu siinä normisti, ni olisin alkanu varmasti itkemään. Mun itsetunto sai nimittäin aika kovan kolauksen. Seuraava oli se, ku se äijä kysy, et mistä oon ostanu sen ja sanoin, et Karkkilasta, ni sit alko kans kauhee nauraminen. En hymyilly kertaakaan koko keskustelun aikana ja sen miehen vaimo näytti pelkäävän, et tapan kohta jonkun. Ainaki sen ilme näytti ihan reippaasti siltä. Olisin saattanu käydäkki sen kurkkuun kiinni, mut sen kaula oli sen verran paksu, et mun kädet ei olis yltäny siit ympäri. Hehheh.

Seuraavan osion omistan ihan ystävällisesti isälleni. En todellakaan tykänny siitä tavasta millä se puhu mun mautosta. Kuulosti siltä, et se ei oikeesti tykkää niistä, vaikka se onki monesti puhunu sitä, kuinka kiva on, et mul on mauto. Ja sit se mitä se puhu ton mauton korjausten maksamisesta; Oon kiitollinen, että se on maksanu niitä, mut äiti on maksanu 1 000€, 1 500€ ja 600€ korjaukset ja faija muistaakseni vasta 600€ & 130€ korjaukset. Kaiken lisäks mutsi on alunperin maksanukki koko ton mauton. Toivottavasti huomaat, et näiden korjausten summissa on aika suuri ero?
Etten nyt taas loukkaa faijaa, (koska oon tehny niin jo kerran tai kaks), niin toi on vaan informoivaa tietoa.

Joo naurakaa nyt kaikki muutki sen takia, et mun mauton korjaukset on maksanu noin paljon ja, et se on niin paska. Mua ei se kiinosta. Oon aseistautunu hampaisiin asti ja valmis puolustamaan kaikkea mulle rakasta, poikkeuksetta.

Shitty Saturday

En oo pariin vuorokauteen postannu, koska ei oo ollu mitään postattavaa. Oon kattonu yhtä sarjaa netistä ja ALL THESE FEELS. Ei siitä sen enempää.

Eilen olin ekaa kertaa Stadissa illalla(/yöllä stna), koska oltiin systerin kanssa Gloriassa "Annyeong!Party X Lumination" -nimisessä tapahtumassa, missä soitettiin pelkästään K-Poppia (Korealainen Pop, senkin sivistymättömät passsssssssss...). Me mentiin sinne illalla joskus varttia yli seittemän aikaan. Mutsi oli kattomassa Poets Of The Fall'ia siinä lähellä ja sovittiin, et tavataan yheltä autolla. No vittu sitte POTF oli myöhässä vissiin ainaki kahen tunnin verran (niiden piti alottaa kymmeneltä soittaminen ja ne alotti kaheltatoista) ja minä + systeri päätettiin varttia vaille yhen aikaan, et ei me mitään jakseta siel istuu, ku meno alko hidastuu ja porukat vähenty. Lähettiin siitä sitte ulos ja taksia metsästämään.

Tähän selvennys, et ensin aateltiin kävellä Steissille, ottaa siit juna Centtiin ja siitä 86, jolla päästäis himaan.
No sit päätettiin, et otetaan taksi, ku meikäläisellä oli kerranki fyrkkaa. Koska minä en luota pankkikorttiini pätkän vertaa, enkä halunnu, et siinä keskellä ei mitään mun kortti rupeis oikuttelemaan, ni päätettiin metsästää pankkiautomaatti. Sitä ennen kuitenki kävästiin mäkissä, koska se sattu olemaan auki. No sitte istuttiin ihan tyytyväisinä syömässä ja joku helvetin spurgu tuli mun viereen istumaan. Sanoisinki, et pelotti aika vitusti. Me sitte systerin kanssa syötiin vitun nopeesti ja se ukko meinas käydä muhun käsiks, ku menin sen ja pöydän välistä, jotta pääsin pois. Aika nopeesti lähettiin juoksemaan ja onneks siin ovel oli just järjestyksenvalvoja, joka sit meni sen ukon luokse.
Tästä sitte jatkettiin ekalle automaatille ja katottiin, et tien toisel puolel oli ihan kiva jono niit taksei, minkä sit olis voinu siit napata. Eka automaatti EI TIETENKÄÄN toiminu ja kaiken lisäks me jonotettiin 10 minuuttia, plussana se, et siinä meijän takana oli joku 7 kännistä kolmekymppistä ukkoa, jotka räkätti ja kiroili.
Seuraava automaatti oli jonkun 600 metrin päässä ja siinä oli taksitolppa, mis oli kans taksei ihan kunnon jono. Se automaatti toimi ja sain rahat ulos. Oltiin just menos yhteen taksiin, ku joku vitun liikemies nappas sen ja me jouduttiin menemään yhteen taksiin mis oli maahanmuuttajakuski. En mä muuten, mut pelkäsin, et se ei osaa ajaa - ja näin käviki. Se meinas ajaa ojaan pari kertaa, vaihto kaistaa näyttämättä vilkkua ja kolereitaki meinas tulla. Lopulta päästiin himaan joskus kolmen aikaan ja oltiin systerin kans aika VITUN väsyneitä.

Se siitä sitte ja tällanen oli meikän eka "Koe Stadi yöaikaan" -elämys.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

En oo koskaan ollu mikään isänmaalinen ihminen, mut kait mä nyt voin tänään postata tällasen turhan Suomi -postauksen itsenäisyyspäivämme kunniaksi!
Ps. Sauli ja Jenni oli mahtavat isännät!

Tässä vielä muutama uutinen liittyen näihin linnanjuhliin ;)
Cheek räppäsi itsenäisyyden kunniaksi.
Tässäpä erikoinen asuyhdistelmä.
Teuvo Hakkarainen: Antonion kanssa en tanssi!

Mullahan olis huomenna 9:45 - 13:00 koulua, mut koska kummallakaan siskoista ei oo koulua, ni saas nähä jaksanko itekkään raahautua. Todennäkösesti huomiselta olis elämän ekat luvattomat poissaolot luvassa!

Child of divorced parents

Mun monesta postauksesta on varmaan käyny selväks, että oon avioeroperheen lapsi. Ajattelin nyt tälleen kokemuksen pohjalta kirjottaa asiaan liittyvän postauksen, koska kauheen moni vaikuttaa pelkäävän vanhempiensa eroa ihan henkensä edestä.
Koitin kirjottaa tän mahdollisimman diplomaattisesti ja puolueettomasti, koska mun molemmat vanhemmat lukee mun blogia, ni en haluu loukata kumpaakaan. Sinäänsä harmillista, et nyt en voi tunnustaa kaikkea mitä tähän halusin laittaa, kaikkea mitä sillon tunsin.

He drops his suitcase by the door
She knows her daddy won't be back anymore
She drags her feet across the floor
Tryna hold back time to keep him holding on
And she says

Daddy Daddy don't leave
I'll do anything to keep you
Right here with me
Can't you see how much I need you

Daddy Daddy don't leave
Mommy's saying things she don't mean
She don't know what she's talking about
Somebody hear me out

Noi lyriikat kuvaa mun fiilistä ihan täydellisesti siitä hetkestä, ku sain kuulla, et mun vanhemmat eroo. Taisin olla sillon 11 -vuotias, mut tajusin silti mitä oli tapahtumassa.
Muistan yhä elävästi sen huhtikuisen päivän, ku minä ja sisko makoiltiin mutsin ja faijan sängyssä kattomassa Kids Top 20 -ohjelmaa ja yhtäkkiä mutsi tuli kurkkaamaan siitä ovesta itkien ja sano, et niillä on meille asiaa. En muista enään sitä, et mitä siinä vaiheessa pelkäsin eniten tai sitä, et oliko mun mieleen hiipiny ajatus, et tää olis mahollista, mut siinä me siskon kanssa molemmat käveltiin käsikkäin alakertaan ihan hiljaa.
Äiti itki siinä sohvan kulmassa ja isi tais selittää meille (koska äiti oli kykenemätön puhumaan itkisessään), et ne on päättäny erota. En edelleenkään tiedä varmasti, että oliko päätös yhteinen, koska isi sanoo, että oli ja äiti sanoo, että isi vaan ilmotti, että aikoo ottaa avioeron, eli sen mielestä päätös oli isin oma.

Heinäkuussa isi muutti pois kotoa, tai siis meijän sillosesta asuintalosta, (jota rakastan edelleen enemmän, ku mitään muuta asuntoa koko maailmassa) ja me jäätiin sinne äidin kanssa asumaan. Oliskohan ollu sit 2008 vai 2009, ku me muutettiin äidin kanssa (minä +2 siskoa) tähän taloon asumaan, missä nyt asutaan. Me muutettiin joulukuun eka päivä virallisesti, mut tää paikka ei oo koskaan tuntunu kodilta mulle, koska oon "yhden kodin kissa".
Sen saman vuoden joulukuussa (minkä huhtikuussa se ero oli tullu), isi esitteli meille itsenäisyyspäivänä sen kaverin. Naispuolisen sellasen. NYT haluun sanoa, et mun tarkotus ei oo mollata isiä, mut mua jäi kalvamaan se tapa, ku esittelit Katin meille ystävänäsi, etkä sanonut reilusti, että se on sun naisystävä! Mutta totta kai minä ja Fanny se arvattiin heti siitä miten lämpimästi ne toisiaan kohtaan käyttäyty siellä ravintolassa.

Vuoden 2008 tammikuu oli sitä aikaa, ku mä laillisesti, 12-vuotiaana sain oman ääneni kuuluviin noiden tapaamissopimusten kanssa. En halunnu käydä isin luona. Mä olin melkein joka kerta isillä ollessani voinu pahoin, koska en jotenki vaan viihtyny siellä. En tuntenu omaa isääni, mikä oli suuri suru mulle, mutta koska olin nuori, ni en osannu tehä asialle mitään. Isin luona pakotetusti käyminen ei olis varmasti MISSÄÄN tapauksessa auttanu asiaa, joten siihen ei ryhdytty.
Mä en nähny omaa isääni pitkään aikaan kunnolla. Joskus kulu neljäki kuukautta, et en nähny sitä ollenkaan, mut se ei haitannu mua. Sillon.

Jossain vaiheessa elämääni mä tein ihan täyskäännöksen, ku rupesin isin kanssa lukemaan ysiluokalla matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa, jotta saisin arvosanoja korotettua. Mä aloin tavallaan tutustumaan sillon isiin vähän paremmin ja yhtäkkiä huomasin, et tavallaan mä olin enemmän isin prinsessa, ku äidin tyttö. Sanoin sillon monesti, et jos isi asuis yksin, ni asuisin sen kanssa siellä. Olen EDELLEENKIN tätä mieltä asiasta! No mä sain arvosanoja korotettua ja hetken aikaa meni hyvin.

Sit päästään vähän lähemmäs nykypäivää, eli lauantaihin 4. helmikuuta (päivään liittyvä postaus). Ensimmäinen kerta... vissiin neljään-viiteen vuoteen, ku mä olin isillä yötä. Olin odottanu jotain ihan kauheeta, mut se ei sit ollukkaan mitään niin hirveetä. Siitä tavallaan lähti liikkeelle tää, et oon ruvennu käymään isillä useemmin.
Nyt lähiaikoina oon koittanu olla isillä abt. kerran kuukaudessa viikon verran, et saan henkistä lepoa kaikesta tästä muusta. Siellä ku ei oo mitään hössötystä, eikä systerit huuda mutsille, eikä mutsi takas.
Sit palatakseni vielä aiheeseen, niin mä oon lähiaikoina alkanu syventämään puhevälejäni isin kanssa, koska kuten aikasemmassa postauksessani tilitin, niin en jaksanu sitä "small talkkia", jossa oon ihan tajuttoman huono. Oon päässy isin kanssa nyt jo siltäki osin jonkinlaiseen puheyhteyteen, et oon voinu kertoo sille jo monia mun vähän syvempiä mietteitä.

Ja nyt sitte loppuun, eli miten tää kaikki lopputeksti liitty tohon avioeroon?
- - Tällä halusin vaan kertoo sitä, et vaikka kuinka tuntuis siltä, et putootte tyhjän päälle, ku vanhempanne eroo, ni siit voi seurata jotain hyvääki. Jos isi ja äiti ei olis eronnu, ni saattaa hyvinki olla, et en olis ikinä tutustunu isiin näin hyvin ja todennu siinä samalla, et sisimmässäni haluun olla isin pikku prinsessa (:

Talven ensimmäiset valokuvat

Tänään päätin tyhjentää mun kuvasaldoa tänne. Monet on pyytäny videopostausta, mut tartteisin kysymyksiä sitä varten! Kun kyssäreitä ei oo tullu, ni en voi tehä videopostausta. Joo voisin tehä mun jostain päivästä, mut mul ei oo videokameraa, eikä kännyn kameralla voi kuvata, ni se tyssää sit siihen!
Eli kyssäreitä tulemaan, jos videopostausta kaipaatte ;)!

Selvisin hengissä mun angstista, vaikka mutsi ei taas ymmärtäny yhtään mitä sillä ajoin takaa (eikä tainnu ymmärtää moni muukaan). Postausideoita on nyt tullu muutama ja yhtä oon jo alottanu kirjottamaan, joten siitä saatte kuulla sit huomenna!
Nyt näiden kuvien pariin!

Talven eka ihana jääpuikko <3

Andy päätti ottaa rennosti sisällä.

Meijän kissoilla oli lumileikit menossa.

Mutsin auto on jouduttu jättämään meijän ihanan mäen alapuolelle, koska kukaan ei jaksa aurata tota mäkeä.

Tää pirun kyltti oli hautautunu kauheen lumikerroksen alle ja meille tuli kilokaupalla mainoksia -_-

Anteeks etten pystyny enää luottamaan huomiseen

Kyllä, postauksen otsikko on vaihteen vuoksi suomenkielinen.

Mä yritin korjata kaikki mun sotkut
Mut en onnistunu ja tiesin et se on loppu
Tää ei ollu kenenkään syytä enkä mä syytä ketään
Mä toivon ettei teissä syyllisyydentunteet herää
Koska sil ei oo mitään merkitystä enää
Mul ei vaan ollu mitään syytä enää elää
Mä lähin sen takii ku ei ollu hyvä olla
Joka vitun asias mä olin täys nolla
Mä en enää kestäny se oli pelkkää paskaa
Mul ei ollu yhtäkään syytä enää jatkaa
Teijän pitää vaan koittaa ymmärtää
Mä en pystyny antaa teille tän enempää
Kiitos ku jaksoitte tukea ja rakastaa
Uskoo luottaa ja mun takii jaksaa
Mä en tienny miten oisin voinu tän teille maksaa
Käyks jos mä suojelen teitä taivaasta?

Uudesta ulkoasusta tuli kivan raikas ja nyt siirryn oikeesti pääaiheeseen. Mä kirjotin tän eilen illalla, koska oli pakko päästä purkamaan ajatuksia. Tähän postaukseen olis löyny niin vitusti erilaisia lyriikoita, et huhhuh, mut noi tais olla osuvimmat.

En tiiä mitä tästä selittäisin. Mä kuulen jokaiselta taholta, et "huominen on parempi", "kaikki kääntyy paremmaks". En usko tohon paskaan enään. Oon eläny liian monta huomista huomatakseni, et se ei käänny paremmaks. Joskus ihan satunnaisesti on vähän paremmat fiilikset, mut sit se kaikki romahtaa. Koskaan ei tuu sellasta päivää, et kaikki kääntyis lopullisesti paremmaks.

Ku olin pienempi, ni unelmoin siitä, et voin muuttaa muualle. Nyt haluun vaan pysäyttää ajan, koska en oo valmis aikuistumaan. Tiiän sen, et en oo henkisesti tarpeeks vanha tai vahva ottaakseni elämäni käsiini. Oon liian heikko. Pelkään.
Jos löytäsin jostain sisimmästäni rohkeutta, ni käyttäisin sen tästä maailmasta pois pääsemiseen. En mihinkään muuhun. Ikävä kyllä Jumala (tai kuka/mikä vittu meijät onkaan luonu) on päättäny, et mun täytyy olla niin heikko, etten voi tappaa itteni, koska sillon tietyillä parempiarvoisilla ihmisillä ei olis sylkykuppia. Mut luotiin tähän tehtävään, mut kai mun elämä päättyy sit siihen, ku mä lopulta kaadun maahan ja alan itkemään. Mun elämä varmaan päättyy siihen, et saan tarpeekseni ja löydän sisältäni tarpeeks rohkeutta irtautua tästä maailmasta.
Sitä päivää odotellessa.

I need that so called "Christmas Miracle" badly

Ulkoasu on nyt vaihdettu hieman talvisempaan. Kertokaahan mitä tyksitte :)
Nauttikaapa niistä joulukalentereistanne munkin puolesta. En oo saanu joulukalenteria ollenkaan, enkä tiiä tuunko saamaankaan, ku ne on niin kalliita ja "turhia". Sillä rahallahan saa ihan kunnon ruokaaki vaikka kuinka paljon.

Jouluinen tunnelma on kiva, mut en tykkää noista helvetinmoisista hangista ollenkaan. Kylmä ilma on kans yks maailman vittumaisimmista asioista. Kumpa oikeesti tulis joku joulun ihme, et saatais jouluruokia pöytään ja lahjoja kans. Olisin ihan ikionnellinen siitä.
Tavallaan aika ironista, että vihaan talvea, vaikka oonki Tammikuun lapsonen. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, koska rakastan joulua ja sitä tunnelmaa minkä kaikki kynttilät etc. tuo tähän kylmään ja ankeeseen vuodenaikaan.
Tää ulkoasuki pitäis varmaan vaihtaa vähän talvisempaan, jahka viittiin raahautua tuonne keskelle hankea kuvailemaan. Mua vaan ei yhtään huvittais, ku on kauheen kylmä viima ja lunta tulee melkein vaakasuoraan. Kaiken kukkuraks meikän mopoautokelit tyssäs tähän, et nyt joudun kulkemaan julkisilla, mikäli mutsilta ei tuu kyytiä. Mistä tuliki mieleen, et pitäis varmaan irrottaa mauton akku, et se ei tyhjene tän ajotauon aikana.

Tästä voinki siirtyä ihan suosiolla vähän mukavempiin asioihin, eli Adam Lamberttiin <3
Tosiaan, en tiiä kuinka moni teistä on tietonen, että kyseinen quumish tulee Suomeen, mut mä olin ihan innoissani, ku sain kuulla! Faija sitte sai liput mulle ja systerille, PERMANNOLLE !! Oon edelleenki ihan innoissani siitä! Voisin oikeestaan tehä ihan kilometripostauksen siitä miten Adam on ollu mun elämässä läsnä kaikkina näinä paskoina aikoina. Sit voisin tehä samanlaisen postauksen muutamasta muustaki artistista.
Turhaan mä sitä mietin, koska ne saattais olla pitkäveteisiä. Kuitenki toisinaan -lukiessani tota mun JB -postausta- mietin, et sen kirjottaminen oli aika raskasta ja toi teksti jäi aikalailla pintaliidoks. Siksipä aattelin, et jostain muusta mun elämääni vaikkuttaneesta artistista saattais saada vähän syvällisempää ajatusta. Varsinki, jos raapustaisin sen illalla!