Nyt siirryn tälleen raa'asti päivän kuvasta kuulumisiin.
Oon asunu maanantaista lähtien mun faijan luona ja tänään palasin mutsin luokse. En ala sen kummemmin mutsia loukkaamaan, mut kyllä mä taisin viihtyä faijan luona paremmin, ku miten mä täällä viihdyn. Se vaan on tosiasia. Nyt jos käyn takautuvasti tätä viikkoa läpi, niin oon oikeestaan ollu aika paljolti yksin ja katellu Narutoa joku 80 jaksoa eteenpäin (*köhköh*).
Maanantaina asetuin sinne iltapäivällä ja oli ihan hiljasta. Nappasin faijan mokkulan ja laitoin sen koneeseen kiinni. Sit asetuin sohvalle ja aloin kattomaan Narutoa. Oikeestaan taisin pitää monta taukoa ja palloilin FB'ssä aika paljon. Samalla mietiskelin, että mitä puhuisin faijan kanssa, koska me ei oikein olla koskaan puhuttu toisillemme ja se on mulle edelleen aikamoinen kynnyskivi.
En esimerkiks vois kuvitellakkaan sanovani faijalle; "Saanko 20€", kuten aina mutsille sanon. Sitä on vaikee selittää, et miks mulla on sellanen vaikeus, mut anyway.
Tiistaina nukuin tyytyväisenä, mut jouduin nostamaan itteni ylös jo yhentoista maissa, jotta ehtisin istua koneella, syödä aamiaisen ja käydä suihkussa. Kaikki siis sen takia, että ehtisin hyvissä ajoin Stadiin sinne (pilalle menneeseen) Belieberien miittiin. No lähin joskus varttia yli 2 ajamaan mun mautolla Lepuskiin, minne sit jätin mauton ja hyppäsin junaan. Siinä junaa odotellessa yks seonneen näkönen liikemies tuli kyselemään noista junista ja mä yllätin itseni, ku tiesinki normaalia enemmän :D Se kyseli kaikkea lipuista ja siitä, et millon juna tulee ja kuinka nopeesti se menee. Juna tais olla A, joten sanoin, et se pysähtyy kaikilla pysäkeillä.
No siitä päivästä saitte selityksen tuossa keskiviikkoisessa postauksessani, joten ei siitä sen enempää.
Keskiviikkona bloggasin yksin teetä juoden, ku faija oli lähteny duuniin joskus ennen kaheksaa ja sen vaimo lähti yheksän maissa, jollon mä olin jo heränny. No just joskus ysin maissa tuli sitte Poliisiasemalta viestiä, että mun uus passi ja ajokortti on noudettavissa sieltä. Mutsi oli saanu saman viestin jo joskus aikasemmin edellisellä viikolla. No sovittiin, että mutsi tulee hakemaan mut kahentoista maissa, ni haetaan sit passit ja ajokortit. Mun passikuva onnistu ekaa kertaa ikinä, mut ajokorttiin olin ottanu jo aikasemmin kuvan, joka on tuossa ajokortissa ihan musta...
Loppupäivän vaan datasin.
Torstaina pamahdin koneelle heti herättyäni ja olin ihan innoissani, ku katoin, että kymppiluokille päässeiden nimet oli tullu Espoon kaupungin sivulle. Pääsin Espoon Yhteislyseon kymppiluokalle, eli just sinne, minne halusin!! Soitin ekaks faijalle ja sit mutsille ja sit koitin saada sitä rehtoria kiinni. Aloin hermostua ihan tosissani, ku se ei vastannu, vaikka soitin pitkin päivää. Sille piti siis soittaa ja vahvistaa, että otan sen paikan vastaan.
Perjantai. Isin äidin, eli mummin hautajaiset. Aamulla se Yhteislyseon rehtori soitti mulle ja kysy, että otanko paikan vastaan ja vastasin tietysti, että ehdottomasti otan. Se paikka on nyt siis varmistettu. Palaan nyt niihin hautajaisiin, johon otsikkokin liittyy. Olin asennoitunu silleen, että varmasti itken ja nenäliinaki oli valmiina, mut loppujen lopuks minä ja mun sisko oltiin ainoot, joilla ei kostunu edes silmät. Olin tosi shokissa, koska isi itki, sen nykyinen vaimo itki, kaikki loputki sukulaiset itki.. Ja minä joka normaalisti liikutun hirveen helposti, ni istuin siinä ja tuijotin sitä arkkua. Ja valokuvasin, tietysti. Ajattelin eka, ettei mulla oo mitään hajua, miks en itkeny, mut lopulta päädyin siihen tulokseen, et mä en tuntenu mummia melkein ollenkaan, joten tää ei sit koskettanu mua niin paljon, ku äidin äidin kuolema.
Toiseks syyks ajattelin sitä, että olin edellisenä yönä valvonu puol viiteen ja kattonu vikaks Narutosta sen jakson, missä se kolmas Hokage kuolee ja siinä oli sen hautajaiset. Sillon itkin ihan helvetisti. Ehkä mä käytin kaikki hautajaisiin tarkotetut kyyneleeni siinä?
Vaikeita asioita, mut mummi on nyt saatettu haudan lepoon ja siitä tuli mieleen, että kaikkihan me kuollaan joskus.
Ja nyt tekis mieli ostaa ruusu mumun (äidin äiti) haudalle, koska en oo aikoihin käyny siellä. Voisin käydä purkamassa sydäntäni sille yhdelle hautakivelle ja toivoa, että mun rukoukset kuullaan ja mun elämä helpottuis.
Aamen.
