People say suicide is selfish and cowardly. That's bullshit.
It's more selfish to expect someone to go through life feeling like shit, just so you can keep them around because they make you happy or some shit.
It is not their duty to keep you happy whilst they go through hell, you fucking morons.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

It's going to be alright


Vielä viime maanantaina mä ajattelin, et mun kesä menee ihan perseelleen, koska oon vaan istunu himassa kattomassa leffoja ja lukemassa.
En oo pahemmin näyttäytyny missään lukuunottamatta Nihtisillan ABC'tä tai muutamia muita ruokakauppareissuja.

Toissapäivänä eli torstaina alko sitte munki sosiaalinen elämä heräilemään, ku sovittiin Villen kanssa, et perjantaina nähään. Sit yks toinen frendi (just kortin saanu) kyseli, et jos lähtisin kyytiin joku päivä ja tänään mun oli tarkotus käväistä hänen kanssaan ajelulla. Ei oo kylläkään aikatauluista mitään kuulunu, et saas nähdä..

Eilen tosissaan Juhannusaatto ja oltiin suunniteltu, et grillataan himassa, mut sit äiti tajus, ettei se osaa grillata ja laitto faceen statuksen kyseisestä asiasta. No sit yks hänen tuttava ehdotti, että mentäis sinne grillaamaan.
Näin me sitte tehtiin ja joskus vähän ennen kasia oltiin Oittaalla kattomassa kokkoa. Ville siis raahattiin tietysti mukaan. Sanoisinko, et paras Juhannus ikinä, koska oli hyvää seuraa ja kaikilla oli hauskaa c:

Ajokorttiaki pääsen pian taas ajamaan, ku paperiasioita piti hoitaa ja vihdoinki sain mun (uuden) lääkärintodistuksen, et oon ajokykynen. Salee kirvestän jonkun jos tääki paperi katoo.

Nyt näyttää ihanasti siltä, et pääsen toteuttamaan mun Tykkimäkireissun Heinäkuussa!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Story about vision

"Sometimes I wonder why. Why so many people die in those experiments? Why is this world controlled so tightly?
Is this their idea of an Utopia? Is it right to tell us lies? How things are getting better when they really aren't?
Technology and science are amazing things, but when those have taken over the world, nothing's like it used to be.
And I think things aren't getting any better."

– Her diary, 28.05.2045



Mä oon useita kertoja alottanu kirjottamaan jotain.
Lyhyttä fanficciä, sivutarinaa johonki kuuluisaan elokuvaan perustuen, runollista kuolemanteosta..
Kaikkia mun tarinoita on yhdistäny se fakta, et jokainen niistä on jääny kesken.

Eilen yöllä mä kuitenki sain kiinni ajatuksesta joka ei jääny juonenpätkäks keskelle tarinaa. Mä sain ihan kunnollisen juonirungon, jonka ympärille aloin kutomaan verkkoa.

Olin jopa niin varma mun tarinan [tai novellin] kirjottamisesta, et tein koko shaiballe kannen, keksin ihmisille kunnolliset nimet ja listasin näyttelijät, jotka laittasin näyttelemään tiettyjä henkilöitä.

Aloin kirjottamaan englanniks ja huomasin, et se on mulle se luontevampi tapa kirjottaa. Suomeks kirjottaessa jauhan aina turhaa paskaa kymmene riviä ja sit poistan sen, koska mua piruttaa niin paljon.
Englanniks kirjottaessa ei tuu kyseistä ongelmaa ollenkaan.

Eletään vuotta 2048. Tekniikka ja lääketiede on kehittyny niin paljon, et ihmisille pystytään kasvattamaan elimiä, jotka sopii täydellisesti meijän omien kehojen kanssa. Syöpään on löydetty täydellinen parannuskeino, melkein kaikilla diabeetikoilla on uudet haimat, joten insuliini ei oo enää tarpeellista ja ne jotka on menettäny raajansa, on saanu uuden robottiraajan.
Ainut asia johon ei vieläkään oo keksitty mitään täydellistä, on näkökyky. Monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen on keksitty jotain mullistavaa.

Siihen liittyy vaarallisin aivoleikkaus mitä on koskaan tehty, mutta mitä sokeutuneet ihmiset eivät kokeilisi saadakseen täydellisen näkökyvyn takaisin?



Kyllä mä vielä joskus saan jotain kaunista julkaistua jossain.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Stop & Think


Mulla on ollu liikaa aikaa kattoa leffoja.

Oon maratoonannu Marvelin leffat, kattonu tusinan romanttisia komedioita, 2 kauhuleffaa jne..
Niiden seassa on ollu muutama elokuva, jotka on saanu mut itkemään ihan hysteerisesti. Muutama sellanen elokuva, jotka on pysäyttäny mun ajatukset ihan kokonaan.
Sen jälkeen oon vaan ajatellu omaa elämääni ja koonnu ajatuksiani.

Mä en yleensä kato elokuvia, jotka pysäyttää kaiken mun ympärillä, koska en tykkää siitä tunteesta, et nyyhkytän ihan hajalla ja ymmälläni vielä elokuvan lopputekstienki jälkeen.

Mut joskus se vaan on oikeesti tarpeen, et osaa kattoa omaa elämäänsä eri näkökulmasta.

Awakenings (1990) oli ensimmäinen sellanen elokuva, joka pysäytti mut ihan kokonaan. Muistan vieläki sen tunteen, ku itkin ja totesin äidille, etten enää koskaan kato kyseistä elokuvaa uudestaan. No, sen jälkeen oon vissiin kerran sen kattonu.

Perfect Sense (2011) on kaikkein uusin pysäyttävä elokuva ja sen katoin toissapäivänä. Alkuun kaikki oli sekavaa ja katoin sitä vaan osittain, mut sit jossain vähän puolivälin jälkeen rupes tapahtumaan. Se loppu jotenki yllättävästi ja sen jälkeen mä oon vaan istunu ja koonnu ajatuksiani.

The Fault In Our Stars (2014) oli yks todella kaunis ja pysäyttävä tarina. Moni ei sitä oo vielä nähny, koska se tulee vasta ens kuussa leffateattereihin, mut mä olin onnekas ja pääsin ennakkonäytökseen. Sanoisinko, et tonne kannattaa varata lakana ihan vaan kyyneltulvan takia.

The Normal Heart (2014) on kokonaisuudessaan yks mun ehdottomista suosikkielokuvista. Sen tarina oli kaunis – jokseenkin ennalta-arvattava, mut hyvin kaunis. Mietin sen leffan loppuvaiheilla koko ajan sitä millaset tunnelmat niillä ihmisillä on mahtanu olla.

Requiem For A Dream (2000) oli sellanen elokuva, et heti ku olin kasannu mun ajatukset, laitoin yhelle helvetin tärkeelle ystävälleni (you know who you are) viestiä ja kirjotin siihen pitkästi, ettei koskaan koske huumeisiin. Se oli oikeesti tosi pysäyttävä elokuva ja samalla kans järkyttävä. En olis ihan heti arvannu, et sillä olis kyseinen vaikutus muhun.

Tossa nyt teille pähkinänkuoressa muutama hyvä ja pysäyttävä elokuva. Ja ne jotka on edes harkinnu menevänsä kattomaan The Fault In Our Stars'in, olkaa hyvät ja MENKÄÄ KATSOMAAN SE!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

It doesn't matter how slow you go as long as you keep moving

"Loin uuden kirjotuksen ja kirjotin sen valmiiksi, jotta voisin seuraavana päivänä julkasta sen.
Oikoluin ja poistin sen minkä jälkeen loin uuden kirjotuksen.
Ja uuden.
Ja vielä uuden.
Kunnes lopulta mulla oli julkastuna jotain sekavaa mössöä, jota inhosin lukea ja halusin vaan poistaa sen.
Mut en mä voinu. Musta ei oltu kuultu niin pitkään aikaan, et olihan mun pakko jollain tapaa kertoa mun lukijoille, että mun blogi on vielä elossa.
Vai oliko sittenkään?"


Ku mä istuin siinä penkissä ja kattelin suurelle valkokankaalle venatessani leffan (ennakkonäytöksen) alkamista, mun mielessä pyöri paljon ennakkoluuloja.
Olin alunperin luullu et 'The Fault In Our Stars' oli suomalainen elokuva, koska en ollu kuullu sitä englanninkielistä nimeä ja näyttelijät oli mulle tuiki tuntemattomia – ihan kaikki.

Kaikki mun epäilykset kuitenki hälveni viimeistään siinä vaiheessa, ku ensimmäiset 15 minuuttia oli kulunu.
Syövästä kertovan elokuvan vois kuvitella olevan ainoastaan masentavaa ja tylsää, mut se oli aikalailla väärä luulo, koska tässä elokuvassa asioita oli käsitelty jotenki hienommalla tavalla. Mitään ei kuitenkaan oltu kaunisteltu ja niin edespäin.

Yllättävän loppuratkasun jälkeen kuuntelin lopputekstien pyöriessä Ed Sheeranin kaunista All of The Star -nimistä biisiä, joka oli kyseisen leffan virallinen soundtrack ja itkin. En vaan yksinkertaisesti pystyny liikkumaan hetkeen ollenkaan.
Mut tällä kertaa en ollu ainut, koska koko sali oli täynnä itkua, nyyhkytystä ja niistämistä.

Sit muihin asioihin.

Mitä mulle ihan oikeesti kuuluu?

Kyseisestä aiheesta on oikeesti ihan julmetun vaikee kirjottaa, ku en ees tiiä mitä mulle kuuluu.
Mun silmät tuntuu oudoilta kaiken itkemisen jäljiltä, koska mun ripsiväri on levinny poskille ja varmaan valunu ripsien välistä silmämuniinki tai jotain.

Oon ollu paljolti ilonen ja tehny kesälle kaikenlaisia suunitelmia. Kunhan saan ajokortin käteen, ni edessä olis mm. Tykkimäkireissu frendin kanssa kahestaan.
Ulkomaille en oo lähössä, mut oon ihan tyytyväinen siihen, et oon Suomessa kesän ajan.

Ajokortista puheenollen : Fuck The Police! Soitin tänään ajokoululle varatakseni kirjallisen kokeen, mutta sain vaan vastaukseksi, että olet ajokiellossa. Se tuli ihan järkytyksenä, koska mä oon tasan toimittanu kaikki paperit, lääkärintodistuksen ja lääkärin lausunnon (joka kattaa sen, et voin Diabeetikkona ajaa vaarantamatta liikenettä ja sitä multa pyydettiinkin).
Eli suomennettuna mulla ei oo hajuakaan minkä vitun takia mulla on ylipäätään ajokielto.

On the other hand, oon vaipunu välillä niin kovan epätoivon valtaan, etten oo pystyny ku hymyilemään, ja itkemään ja sit molempia samaan aikaan.
Mä tiedän tasan tarkkaan mistä ainaki suurin osa siitä johtuu, mut kukaan muu ei tiedä sitä ja oon vakuuttunu, et on paljon parempi jos asiat pysyy sellaisenaan.

Mua huolestuttaa ens syksy ja lukion jatkuminen. Mä tiedän, et pystyn tarttumaan opiskeluun jne, mut se mikä tässä on kaikkein pelottavinta, on se etten tiiä miten saan ahdettua kaikki viime vuodelta suorittamatta jääneet kurssit ens vuoden kurssien päälle ja sekaan.

Näitä päiviä varten tein "This Makes Me Strong" -nimisen soittolistan jossa on kaikenlaisia voimaa antavia biisejä, koska niitä mä tosiaanki tarviin.
Toisaalta mulla on sit kolme sellasta soittolistaa, jotka on nimetty tyyliin 'Angst', 'Heartbreak' & 'Dying' (niillä listoilla on pidemmät nimet, mut tässä niiden sisällöt kaikessa yksinkertaisuudessaan)

Mulla on kaiken lisäks jatkuvasti sellanen fiilis etten viittii vaivata ketään mun jutuilla, koska pelkään sitä, et muhun ärsyynnytään.
C'moon, te jotka yhtään aktiivisemmin luette mun blogia, ni voitte varmaanki olla samaa mieltä mun kanssa, et jos jotain tällasta shaibaa kuuntelee, ni aika nopeesti vittuuntuu.

Addiktoiduin kolmeen biisiin ja löysin niistä mun lempilyriikat, joista saatte nauttia tähän loppuun. Kuunnelkaa ihmeessä kyseiset kappaleet!


"In the canyon underneath the trees
Behind the dark sky, you looked at me
I fell for you like autumn leaves
Never faded, evergreen"
Beating Heart, Ellie Goulding

"So open your eyes and see
The way our horizons meet
And all of the lights will leave
Into the night with me
And I know these scars will bleed
But both of our hearts believe
All of these stars will guide us home"
All of The Star, Ed Sheeran

"My head's under water
But I'm breathing fine
You're crazy and I'm out of my mind"
All of Me, John Legend