People say suicide is selfish and cowardly. That's bullshit.
It's more selfish to expect someone to go through life feeling like shit, just so you can keep them around because they make you happy or some shit.
It is not their duty to keep you happy whilst they go through hell, you fucking morons.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Stop & Think


Mulla on ollu liikaa aikaa kattoa leffoja.

Oon maratoonannu Marvelin leffat, kattonu tusinan romanttisia komedioita, 2 kauhuleffaa jne..
Niiden seassa on ollu muutama elokuva, jotka on saanu mut itkemään ihan hysteerisesti. Muutama sellanen elokuva, jotka on pysäyttäny mun ajatukset ihan kokonaan.
Sen jälkeen oon vaan ajatellu omaa elämääni ja koonnu ajatuksiani.

Mä en yleensä kato elokuvia, jotka pysäyttää kaiken mun ympärillä, koska en tykkää siitä tunteesta, et nyyhkytän ihan hajalla ja ymmälläni vielä elokuvan lopputekstienki jälkeen.

Mut joskus se vaan on oikeesti tarpeen, et osaa kattoa omaa elämäänsä eri näkökulmasta.

Awakenings (1990) oli ensimmäinen sellanen elokuva, joka pysäytti mut ihan kokonaan. Muistan vieläki sen tunteen, ku itkin ja totesin äidille, etten enää koskaan kato kyseistä elokuvaa uudestaan. No, sen jälkeen oon vissiin kerran sen kattonu.

Perfect Sense (2011) on kaikkein uusin pysäyttävä elokuva ja sen katoin toissapäivänä. Alkuun kaikki oli sekavaa ja katoin sitä vaan osittain, mut sit jossain vähän puolivälin jälkeen rupes tapahtumaan. Se loppu jotenki yllättävästi ja sen jälkeen mä oon vaan istunu ja koonnu ajatuksiani.

The Fault In Our Stars (2014) oli yks todella kaunis ja pysäyttävä tarina. Moni ei sitä oo vielä nähny, koska se tulee vasta ens kuussa leffateattereihin, mut mä olin onnekas ja pääsin ennakkonäytökseen. Sanoisinko, et tonne kannattaa varata lakana ihan vaan kyyneltulvan takia.

The Normal Heart (2014) on kokonaisuudessaan yks mun ehdottomista suosikkielokuvista. Sen tarina oli kaunis – jokseenkin ennalta-arvattava, mut hyvin kaunis. Mietin sen leffan loppuvaiheilla koko ajan sitä millaset tunnelmat niillä ihmisillä on mahtanu olla.

Requiem For A Dream (2000) oli sellanen elokuva, et heti ku olin kasannu mun ajatukset, laitoin yhelle helvetin tärkeelle ystävälleni (you know who you are) viestiä ja kirjotin siihen pitkästi, ettei koskaan koske huumeisiin. Se oli oikeesti tosi pysäyttävä elokuva ja samalla kans järkyttävä. En olis ihan heti arvannu, et sillä olis kyseinen vaikutus muhun.

Tossa nyt teille pähkinänkuoressa muutama hyvä ja pysäyttävä elokuva. Ja ne jotka on edes harkinnu menevänsä kattomaan The Fault In Our Stars'in, olkaa hyvät ja MENKÄÄ KATSOMAAN SE!

2 kommenttia:

  1. en pysty odottamaan tähtiin kirjotettua virhettä apua !♥ ja toi unelmien sielunmessu on kans sikahyvä... ja jos toi the normal heart on se minkä luulen, niin sun kannattas ehdottomasti kattoa sellane ruottalainen tv sarja kuin älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. kolmiosainen, kolme tuntia. aivan täydellinen, ja jos nyt tosiaa muistan ton leffan oikein, niin samois aihepiireis mennää the normal heartin kanssa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ton sarjan voisin tosissaan kyllä katsastaa (:

      Poista