Heti alkuun kiitos ihanat lukijani, että lueskelette mun blogia. Teitä on ihanaiset 27, eli yks enemmän, ku viimeks (:
Sisaruskateus on mun tänpäiväinen aihe. Ihmetelkää tai älkää, mutta idean tähän postaukseen sain eräästä animesta, Narutosta. Siinä kun on veljekset, joista aina toista kehutaan ja suositaan, vaikka toinen tekisi kaiken kuinka hyvin, niin aloin samaistua tähän toiseen, jota koskaan ei ylistetty.
Oon pidemmän aikaa huomannu sellasen asian, että jos jompikumpi mun pikkusiskoista näyttää äidille jotain tekemäänsä, niin äiti on heti "UPEA!" -fiiliksellä. Jos mä näytän jotain, niin reaktio on huomattavasti laimeempi tai sitte reaktiota ei oo ollenkaan.
Toinen asia on sitte ulkonäöllinen. Mun siskolla on hauikset, pyykkilautavatsa, paksut ja pitkät hiukset, nätit silmät.. Kaikki mitä mäki haluisin. Ja sitte se kehtaa vielä valittaa ulkonäöstään. Yleensä sellasissa tilanteissa multa palaa hiha, koska en jaksa kuunella sitä, että joku niin täydellinen valittaa itsestään.
Mä yritän parhaani kaikessa, mut se ei vaan näytä riittävän, koska mä oon silti vaan varjo mun pikkusiskoista, jotka on hyviä kaikessa ja on muutenki niiiin perfektoja. Kaikki isin puolen sukulaiset ja äidin kaveritki näyttää suosivan mun pikkusiskoja ja ne jättää mut omaan arvooni, koska oon epäonnistunu kaikessa.
Äitinikin on sitä mieltä, että mulla ei ole oikeutta masennukseen, koska mun elämä menee niin helvetin hyvin. Sen mielestä mulla ei oo oikeutta valittaa, eikä se ymmärrä mua, vaikka väittääkin joskus niin. Mä oon ihan yksin. Mitä jos putoon lopulta johonki kuiluun tai en vaan kestä tätä kaikkea? Mitä sille sitte jää? Muistaiskohan se mut vielä vuosien päästä?
Veljekset, josta tän postauksen idea tuli.
Sori kun mä nyt kommentoin kaikkeen mitä sä kirjotat, mut on vaan pakko, näköjään :D Pitää vaan sanoa, että mä luulen että toi tunne on sellanen isosisko fiilis. Mä voin kertoa että mulla on ollut ihan samanlaista! Yleensä isosisko on siinä roolissa että hän pärjää, koska on aina tähän asti pärjännyt, ja perheen vanhimpaan lapseen voi luottaa. se johtuu yksinkertasesti siitä, että sun äitis tietää että sä pärjäät. Kun nuoremmat lapset on syntyny, ne on tavallaan saanut enemmän huomioita koska ne on ollut pienempiä, mikä on luonnollista. Mutta tässä vaiheessa kun ootte vähän vanhempia, se on vaan jäänyt päälle, että vanhempien pitää pitää niistä enemmän huolta. Ne ei haluis että ne kasvaa isoiks, ja sen takia kohtelee niitä vähän nuorempina kun mitä ne on. Oot ehkä kuullut että Perheen vanhinta lasta pidetään vastuuntuntoisena, keskimmäinen tuntee jäävänsä muiden lasten varjoon ja nuorin saa eniten huomiota. En tarkoita että näin olisi juuri sulla, mutta niin oon itse kuullut ja luulen että siinä on jotain perää :) Me isosiskot pärjätään ja tullaan aina pärjäämään, pidetään me yhtä! ;)(ja pikkusiskoista huolta)
VastaaPoistaTsemppiä!
Ei se mitään, vaikka kommentoitki. Kiva saada vaihtelua siihen, kun normisti en saa kommentteja (::
PoistaNo voihan toi olla tollastakin, mut se alkaa ottamaan ihan vaan tosissaan päähän, koska mielelläni mäki kuulisin positiivista kommenttia/kehuja asioista, joita oon tehny.