I've been hearing voices saying there's nothing to believe

Kiitos tuhannesti noista positiivisista kommenteista, joita on tullu uskomattoman paljon! <3

Minä istun olohuoneessa ruokapöydän ääressä ja kuuntelen ku n. 4 metriä mun edessä - mun ja systerin yhteisessä huoneessa - systeri (15v) kikattaa ja sekoilee kattoessaan Gleetä. Mun 8v pikkusisko sensijaan istuu talon toisessa päässä äidin huoneessa ja kattoo jotain My Little Ponya tai Inuyasha (anime) YouTubesta. Tai sitte vaihtoehtosesti pelaa MovieStarPlanetissa, jossa tyyppien henkinen ikä on alle 6v, vaikka siellä on jopa 15 -vuotiasta porukkaa.
Ite luen mangaa ja syön pakastettua omenahilloa (jonka äidin isän naisystävä on tehny), koska muutakaan ruokaa ei ole. Tää oli tällanen A5 kokonen levy, jolla oli paksuutta 1-2cm, mut nyt siitä on jäljellä 2€ kolikon kokonen alue.

Se siitä jaarittelusta ja siirrytään tämän postauksen pääasiaan. Mä luin joskus jostain, että ihmisen nukkuessa aivot käsittelee unien avulla päivän tapahtumia tai jotain syvällisempiä asioita. Ensin aattelin, et vähän jees, mut en sit kiinnittäny asiaan sen kummemmin huomiota.
Tänään herätessäni kolmelta iltapäivällä siihen, että olin ihan kauhuissaan ja hikinen, aattelin et ehkä unilla on oikeesti jotain merkitystä. Tai siis, että se uni mitä näin, käsitteli selvästi mun torstaista järkytystä ton lukion suhteen. Ja koska teitä varmasti kiinostaa millainen uneni oli, voin sen teille paljastaa, koska se ei ollut homoeroottista eikä perverssiä.

"Seisoin kolmen matkalaukun ja käsilaukkuni kanssa lentokentällä. Kaksi matkalaukuista olivat äitini ja siskoni, jotka olivat jo lähteneet aikaisemmalla lennolla kotiin - Suomeen. Isäni oli lentokentällä nuoremman pikkusiskoni kanssa ja kun sanoin hänelle, etten pysty matkustamaa niin monen matkalaukun kanssa, hän totesi, ettei sillä ole mitään väliä.

Seuraavassa kohtauksessa olinkin ruokakaupassa, joka oli lentokentällä. Äitini oli jättänyt sinne kolme korillista ruokaa ja minä sitten epätoivoisesti vein ruokia omille paikoilleen, sillä minulla ei ollut rahaa eikä tilaa niille. Otin pari tuotetta ja huomasin kellon olevan 8:31. Lentoni lähtisi 8:38. Juoksin maksamatta tavaroita matkalaukkujen luokse, mutta siinä oli vain minun oma matkalaukkuni. Juoksin vielä isäni perään ja sain hänet juuri ja juuri kiinni ennen rullaportaita. Sanoin, etten tiedä missä kaksi matkalaukkua ovat ja hän halasi minua todetessaan, että niiden katoaminen ei ole minun syyni. Samalla päässäni huusi äitini ääni, etten osannut huolehtia mistään."

Siinä nyt niinku olis. Mä huomaan selvästi tosta, että isin reaktiot on jotenki vähemmän musertavia ja ne on enemmänki anteeksiantavia. Huomaan selvän yhteyden tossa kyllä tähän tosielämään, mut eniten mua kiinostaa noiden kellonaikojen merkitys, koska tää on eka kerta, ku muistan ne.
Anyway, tässä nyt tällanen postaus. Olis kiva lähtee mäkkiin tai jotain, mut ikävä kyllä oon persaukinen - taas vaihteeks.