I'm so fucking afraid of this unbelieveable shit

Mun ja systerin uusi yhteinen blogi on täällä!

 

Aamu alko hyvin. En heränny krapulassa enkä tuntenu edes pääkipua. Päivä meni omalla tahdillaan, kunnes päätettiin siskon kanssa lähteä Selloon asioimaan.
Koko ajomatkan ajan mun mauto oireili päästellessään moottorista epäilyttäviä ääniä. Vasta Karamalmilla, NSN'n pääkonttorin edessä mun mauton moottorista kuulu helvetinmoinen paukahdus ja sen jälkeen järkyttävää rahinaa. Samalla hetkellä se lopetti vastaamisen kaasuun ja vauhti hiljeni koko ajan. Ajoin sen sitten tien sivuun ja ensin soitin isälleni.
Kysyin olisko ollu mahdollista, et se olis hakenu meijät pois siitä sen jälkeen ku olisin tilannu hinauksen. No, isillä ei ollu auto käytössä, koska se oli hänen vaimollaan Katilla. Seuraavaks soitin äidille, joka oli "kiireinen" (otti aurinkoa ja ui), joten hänkään ei päässyt tulemaan. Sovittiin kuitenki, että soitan hinauksen mautolleni ja äiti hakee meijät sitte sieltä korjaamon pihasta.
Tilattuani hinauksen soitin ihan paniikissa isille, koska päivystysaikaan ei saa hinausta laskulle ja hinaus olis maksanu 200+ euroa. Päädyimme tulokseen, että peruutan hinauksen ja jätän mauton siihen. Peruutin sitten sen hinauksen ja siskoni ideasta päätin, että ajan mun mauton siihen NSN'n parkkipaikalle. Siinä me ajettiin 200m 10km/h vauhdilla, koska se moottori alko paukkumaan heti ku vähänki enemmän paino kaasua. Kaikki loivatki ylämäet teki niin tiukkaa, et mun mauto oli vähällä pysähtyä siihen ja sanoa ittensä irti.

Jätettyäni mautoni siihen, otettiin systerin kanssa kaikki arvotavarat pois mautosta, lukittiin se ja käveltiin dösärille. Hypättiin 270, jolla päästiin Sellolle. Juostiin 15 minuutissa sieltä alakerran K-Marketista kolmannen kerroksen Anttilan Top Ten'iin ostamaan Housen 8. kausi. Justjust ehdittiin ja palattiin sitte venailemaan junaa. Loppujen lopuks äiti haki meijät 1h 5min odotuksen jälkeen (ensin hän sanoi, että 20 minuuttia......) ja päästiin himaan.

Miten kuva liittyy tähän postaukseen on se, että mä pelkään. Pelkään sitä, että mun ja ton mauton yhteinen matka päättyy lopullisesti tähän. Viime kilometrihuollossa mulle sanottiin, että olis aika vaihtaa uuteen. Noh, äidillä ei oo senttiäkään ylimäärästä rahaa ja isi ei missään tapauksessa suostu yksin ostamaan mulle ja siskolle uutta mopoautoa. Syytä en oikeastaan edes tiedä.
Kaiken lisäks ei oo varmaa pääsenkö lukioon ja jos pääsen Apollon Yhteislyseoon, sinne on ihan perkeleen pitkä matka. Joutuisin lähtemään varmaan 3h aikasemmin, joten kelatkaa kasiaamuja. Kolmanneks; En tiedä mitä mun ajoluvan kanssa käy, koska huomenna mulla on Diabeteslääkäri ja se antaa sit tuomionsa siitä oonko vielä ajokuntonen. Tai siis pystynkö ajamaan vaarantamatta muuta liikennettä.

En tiiä mitä tekisin. Mun tekis mieli vaan käpertyä rullalle ja itkeä, mut tiiän, et siitä ei oo yhtään mitään apua. Se ei korota mun keskiarvoa, tuo parempaa huomista tai rahaa, eikä tasapainota mun verensokereita.
What else can I do?