It's not so hard to like happy people

"Musta ei tuu koskaan mitään asiakaspalvelu -tyyppiä, koska oon introvertti ja inhoon muutenki ihmisiä"
- Kuuluisat viimeiset sanani ennen ensimmäistä työpäivääni Viherlaakson Alepassa.

Tyhjentäessäni ekan rullakon ylimmäisiä bokseja hyllyihin, kello oli hieman yli yhdeksän ja mut oli vain hetkeä aikaisemmin perehdytetty hyllyjen järjestelemisen saloihin. Välttelin katsekontaktia ihmisten kanssa, koska en halunnu että multa tultais kysymään mitään. Noh, se siitä suunitelmasta, sillä ei menny pitkään ku yks seitsemänkymmenen paremmalla puolella oleva rouva tuli kysymään multa, että missäs olivat keksit. Alepan hyllyjärjestys on muuttunu radikaalisti, joten mulla meni hetki ku mietin, että missäs helvetissä ne on. Onnekseni olin vieny keksihyllyyn hetki sitten keksejä, joten osasin opastaa rouvan oikean hyllyn luokse. Hän sitten siinä hymyili ystävällisesti ja kiitti kauniisti. Sillä hetkellä hymy tarttu myös mun suupieliin ja sain sanottua hänelle, että oleppa hyvä.

Eilisen päivän olisin voinu pyhittää kokonaan asiakaspalvelulle, koska multa kyseltiin vähän väliä tavaroiden paikkoja pakastepusseista kekseihin ja hernekeittopurkkeihin. Ja mä hymyilin. Pitkästä aikaa mä hymyilin sen takia, et sain ottaa kontaktia ihmisiin ja tunsin olevani kiinni tässä elämässä. Kaiken lisäks musta oli kantautunu mun esimiehelle paljolti positiivista palautetta mistä olin hyvinkin tyytyväinen ja kiitollinen.

Tänään oli puolestaan vähän hiljasempi päivä ja mulla oli luppoaikaa aika kivasti. Istuin naisten pukuhuoneessa parin Starbucksin kylmän Skinny Latten kanssa ja selasin Facebookkia, sekä tekstailin Johannan kanssa. Niin ja lounaaksi söin Maman Kananuudeleita <3 Ei tässä kummempia sit. Espoolaiset tulkaa käymään Alepassa. Oon siellä tän ja ens viikon joka arkipäivä 9-15 duunissa.

Ja kyllä, mua hymyilyttää ja voisin opastaa vanhoja mummeleita vaikka koko päivän <'3