En oo koskaan kattonu Gleetä. Oon kuullu sitä sarjasta 2 tai 3 biisiä. Mulla ei oo ollu mitään hajua kuka ketäki on näytelly tai ketkä oli päähenkilöt. Tänään näillä kaikilla tiedoilla mua lyötiin suoraan kasvoihin.
Valvottuani viime yönä kahdeksaan asti aamulla, heräsin vasta neljältä iltapäivällä ja aloin melkein heti kattomaan siskon kanssa leffoja putkeen. Illalla tulin käväisemään Facessa ja olin erittäin herkässä mielentilassa edellisen leffan jälkipyykkinä. Ensimmäinen asia mun etusivulla oli #RIPCory. Mulla ei kestäny pitkään ettiä käsiini tieto siitä, et kuka tää henkilö oikein oli.
Se fakta että mun sisko istu dataamassa mua vastapäätä ja itki kyseisen asian takia, oli mulle jotenki liikaa. En oo pitkään aikaan kokenu niin suurta halua ajaa kolaria mun mautolla ja kuolla. Oli kauheeta edes ajatella sitä, et mun siskon itkemisen lisäks koko FB, Twitter, Tumblr, DeviantART ja jopa Ask.fm oli täynnä kyseistä kuolemaa koskevia tekstejä ja kuvia.
Sammutin mun läppärin ja nostin kytkintä. Otin lompakon, puhelimen ja avaimet käteen ennenku astelin ulos etuovesta viileeseen kesäiltaan.
Matkalla himaan meinasin jäädä yhen auton alle joka tuli suoraan kolmion takaa mun eteen. Sen kohtauksen jälkeen mun sydän hakkas hetken aikaa tuhatta ja sataa, kunnes tajusin et se olis voinu olla siinä. Mun kaikki jäähyväiskirjeet olis jääny pimentoon enkä olis koskaan saanu annettua niitä ihmisille joille ne oon kirjottanu.
Tää on sekava postaus, mut sen haluun vikoina sanoinani sanoa, että voisin vaihtaa elämäni Cory Monteith'in elämään. Voisin kuolla sen puolesta, koska sitä jää kaipaamaan Lea, jonka kanssa se olis menny naimisiin kahden viikon päästä, miljoonat fanit, ystävät ja perhe. Mua jäis kaipaamaan äiti ja isä. Ne pääsis siitä yli, tiiän sen.
Hei älä sano noin. sua jäis kaipaamaan monet ihmiset eikä kuolemasta niinvaan pääse yli ): Luin jostain et jos oma lapsi kuolee se on kamalinta mitä voi sattua. sun pitää nyt vaan olla iloinen ja hymyillä,tsemppii (:
VastaaPoistaKiitos.
Poista