Ahdistuneisuus

Tajusin sen, etten oo pitkään aikaan kirjottanu tänne mitään syvällistä ja kiinostavaa. No eilisellä psykiatrikäynnillä puhuin mun psykiatrin kanssa mun ahdistuksesta, joka liittyy kouluun. Tää ei oo mitään pientä koulustressiä mitä varmaan kaikilla on, vaan jotain ihan muuta.

Koko ysiluokan ajan mun ensimmäinen ajatus oli aamulla: "Mitä keksisin, jottei mun tartteis mennä kouluun?" Se oli rutiininomaista ja ainoastaan niinä aamuina, ku menin psykiatrille, Jorviin diabeteskäynnille tai stadiin hammasoikojalle, mä en ajatellu sitä, koska normaalisti en menny niiden käyntien jälkeen kouluun ollenkaan. Ne oli valehtelematta mun lemppariasioita koko viikolla, ku yleensä kävin psykiatrilla kerran viikossa ja koitin saada ajan aina sellaselle päivälle, millon oli matikkaa, kemiaa tai liikkaa.
Kymppiluokan alussa kaikki meni hyvin ja kouluun oli jees mennä, koska kaikki oli uutta ja opiskelut alko tavallaan puhtaalta pöydältä. Jossain vaiheessa mä en enää välittäny opiskelusta. Jossain vaiheessa huomasin, et aloin stressaamaan numeroiden korottamisen kanssa ja aloin lintsailemaan. Kaikkein pahinta tässä varmaan oli se, että mä vaan ilmotin luokanvalvojalleni olevani sairaana tai jotain ja sit nukuin himassa tyytyväisenä. Tää toimi sillon, ku mutsi oli konttorilla, eikä kotitoimistolla. Sillon, jos se teki kotona duunia, ni mulla ei ollu mitään paikkaa, mihin olisin voinu mennä nukkumaan.
Tässä vaiheessa en edes huomannu olevani ahdistunu kunnolla. Ajattelin vaan, että stressaan ja et se menee omalla painollaan.
Marras-Joulukuun vaihteessa mun enkunmaikka lähetti mut kotiin, koska olin kuulemma tosi kalpee kasvoiltani ja huonovointisen näkönen. No mua oli väsyttäny koko päivän ajan ja jollain tapaa oli huono-oloki. Mun olo parani huomattavasti, ku pääsin himaan. Joulukuun aikana mulla tuli koulussa kesken tunnin sellanen fiilis, että oksennan ihan varmasti.
Tähän väliin pakko sanoa, et äiti ei ottanu mitään tosissaan. Se oli sitä mieltä, et stressaan liian kovasti ja mun pitää hallita stressiäni. Toinen ongelma oli se, et sen mielestä tää kaikki liitty mun diabetekseen, vaikka olin päivällä mitannu pelkkiä hyviä arvoja (koska olin itekki aatellu, et liittyy siihen). Sit se huus mulle monesti, että se passittaa mut sairaalaan, koska oon koko ajan sairas (!!??)

Se siitä ja loput kirjeessä. No nyt joulun jälkeen sitte näitä pahoinvointikohtauksia on tullu melkein päivittäin. Oon alkanu liittämään näitä kohtauksia jo tiettyihin tunteihin, esim. poikkeuksetta aina ennen ruotsintuntia mua alkaa oksettamaan ja sama pätee matikantunteihin. Tästä olis kiva päästä eroon, mut en tiiä miten. Oon koittanu ottaa rennommin, mut tänäänki istuin ruotsintunnilla toppatakki päällä, koska palelin ja mua oksetti ihan älyttömästi. Se on kauheeta, koska mun pitäis korottaa ruotsinnumeroa, eikä asiaa ainakaan auta se, et oon tunnilla ihan toimintakyvytön.

Oonko ainut, joka oikeesti kärsii tästä? oon ruvennu miettimään, et pitäiskö mun käydä jossain testeissä, et jos mulla on joku Didaskaleinofobia (koulukammo) tai alkava paniikkihäiriö? Näitähän on monia vaihtoehtoja, mut olis kiva saada tietää, et oonko vaan epäinhimillisen ahdistunu..?