I'm coming back down

"Kävin lunastamassa varaamani liput miltei 2 ja puoli tuntia ennen leffan alkua, koska en jaksanu istua kotona odottamassa, vaan oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa.

Olin piirtäny samaisen ensi-ilta -päivän (ti 11.12) aikana vasemman käteni kyynärpäähän asti täyteen erilaisia kiemuroita ja sinne sekaan olin heittäny neljän Hobitti-hahmon nimet.
Sormiin olin raapustanu kääpiöprinssien nimet; Kilin oikeeseen ja Filin vasempaan. Vasemman käden peukaloon olin kirjottanu "Hobitti 11.12" ja siihen sen vasemmalle puolelle piirtäny linnun sekä tähtiä.

Mun ajatukset poukkoili laidasta laitaan ja sydän hakkas, ku valkokankaalle tuli tuttu leijonansilmän kuva; Metro-Goldwyn-Mayer'in logo.

Sen jälkeen en enää ajatellu mitään."

Lähes viikkoa myöhemmin mä oon kutakuinkin palannu maan pinnalle uusimman Hobitti-leffan jälkeen. Mun mieleenpainuvimmat muistikuvat tästä leffasta on Thranduilin kasvot, ku se kumartu kohti Thorinia. Mun sydäntä riisti ja sattu. Se oli niin hämmentävä, järkyttävä, mut helvetin tunteellinen kohtaus.

Mun kaikki 6 lempihahmoa lunasti kaikki odotukset ulkonäöillään ja näyttelijät loisti rooleissaan upeella tavalla. Lee Pace Thranduilina oli huippu! Miinuksena sitte tää yks täysin random "Tauriel", jota ei tarvinnu mihinkään. Ei näin Peter.

Orlando Bloom näytteli viimeks kymmenen vuotta sitte Legolasia, mut sen hahmoon oli kuitenki saatu vielä lisää syvyyttä ja Orlando lunasti kaikki odotukset. 

Istuttuani 3 tuntia mun siskon kanssa siellä leffateatterissa, todellisuuteen palaaminen oli ku isku kasvoihin. Kaikki tuntu niin kuivalta ja tylsältä ja olisin menny kattomaan sen mieluusti heti uudestaan. Vuoden odotus oli kolmessa tunissa ohi.

Seuraava osa tuleeki sitte 366 päivän päästä ja mä venaan sitä vähän katkeransulosissa tunnelmissa, koska se on viiminen osa. Enkä haluu nähä sen leffan loppua. Mulla on ihan helvetilliset odotukset siitä lopusta, mut saas nähä miten Peter Jackson on sen toteuttanu.

En haluu pettyä, koska kyseessä on kuitenki upeen kirjan päätös.