Vuosia sitte yks mies sano mulle jotain todella viisaita sanoja rakkaudesta, kun mä itkin sängyssä peiton alla ja toivoin, et joskus mullekki kävis jotain onnellista.
Tää kyseinen mies on mun isäni.
Moni teistä on varmaanki saanu mun blogitekstien mukana kuvan siitä, että mun isä on ihan hirvee ja vihaan sitä.
Suurimmilta osin mä vihaan sen päätöksiä ja mielipiteitä, mut ihmisenä se on mulle rakas - onhan se kuitenki mun ainoa isä.
Vuonna 2010 Tanskassa mun pikkusiskolla
Yöllä kaikkien nukkuessa mä käperryin hotellihuoneen peiton alle ja itkin hiljaa. Oletin tietysti, et kaikki nukku ja koitin samalla saada unen päästä kiinni.
Muistan tarkkaan kuinka isi istu siinä sängyn laidalla, halas mua ja kerto mulle kuinka nätti mä olen ja mitä kaikkea ihanaa elämällä on vielä mua varten.
Se sano todella kauniita asioita rakkaudesta ja mulle tuli pitkästä aikaa sellanen fiilis, että oon jonkin arvonen.
Siitä lähtien joka kerta, ku mä oon raivostunu isille jostain asiasta ja todennu, et laitan välit poikki sen kanssa, muistelen tota yötä.
Muistelen sitä faktaa, et se rakastaa mua kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti