Sometimes all I need is a smile

Eka työviikko viimeinki pulkassa ja nyt saan nukkua pidempään kuin kahdeksaan.

 

Näytin koko viikon ihan petolinnunperseeltä ja rukoilin, et Alepaan ei talsis sisään nuorisoa. Ainakaan sellasia joita tunnen ja joita en todellakaan halunnut nähdä. Ajattelin samalla kanssa jatkuvasti sitä että "mitäköhän tuokin minusta ajattelee?", vaikka kyseessä olikin vain pari harmitonta mummoa.
Kolmen ensimmäisen päivän jälkeen torstaina mulle valkeni, että ne hieman vanhemmat henkilöt ei tuijottanu mua. Ne katto hetken aikaa ja arvioi ainoastaan mun käytöstä ja ilmettä. Kun hymyilin niille, ne hymyili takasin ja jatko matkaa. Kukaan ei kattonu mua inhoten tai helveksuvasti, mikä oli suurilta osin uutta siihen verrattuna mihin oon koulussa tottunu. Mä olin niille hymyilevä nuori Alepan työntekijä, joka oli tehnyt hyvin hankkiessaan työtä, eikä retkottanut sohvannurkassa dataamassa.

Tänään kahden viimesen työtunnin aikana mä huomasin alkaneeni sisäistää myös sitä, että hymyilin ja tervehdin asiakkaita. Se on aina hyvä, koska työntekijöiden pitäis huomioida asiakkaita, jotta kaupalle tulis positiivista palautetta. Tänään oli toisen kesätyöläisen viimenen työpäivä ja maanantaina saan sitten jonkun toisen sinne mun kanssa. Sillon mä oon se konkari ja se on se uusi ;)

Tässä duunipäivitys ja sit photoshootin pariin. Saatatte saada huomenna uusia kuvia ja FB varmaan ainaki uuden proffakuvan :D
Ps. Multa on pyydetty useeseen otteeseen pärstäkuvaa ja nyt saitte sen. Jos painatte mun naaman takia dislikeä, ni painukaa vittuun :''D