Is there left any good in me?

Eilen annoin vihdoin ittelleni luvan lopettaa hymyilemisen.
En loppujenlopuks tiiä kuinka viisas teko seki oli, koska tänään mua on vaan vituttanu kaikki ja oon oikein pinnistelly, et en alkais huutamaan vastauksia kaikille. Oliskohan mulla joku "hymyile ulospäin, ni hymyilet sisäisesti" -syndrooma? Kuitenkaan en oo varma, koska en oikein hallitse sitä aidosti hymyilemistä. Siit on ihan vitusti aikaa, enkä ees muista millon viimeks hymyilin aidosti ilman, et ees yritin hymyillä.
Mun mutsi varmaan toteais tähän, et kylhän mä usein hymyilen aidosti, mut hei, se todistaa vaan sitä, et oon oppinu feikkihymyn niin hyvin, et se näyttää jo ihan luonnolliselta! Viimeset nelisen vuotta oon harrastanu tätä feikkihymyilemistä ja vähitellen ees mun omat vanhemmat ei erota mun kasvoilla olevia ilmeitä feikeiks.

Tänään mun aihe on ittestään hyvien puolien löytäminen. Mulle se on ihan saatanan vaikeeta ja oon huomannu, et en rehellisesti ees osaa enää erottaa ittestäni sellasia hyviä puolia, ku aina tulee vaan ne huonot mieleen. Ihan pakosta. Monella teistä on varmaan sellasia hyviä puolia, jotka ihan oikeesti tiedostatte ilman, et joku teille niistä sanoo. Multa se taito on kadonnu parisen kuukautta sitte ihan totaalisesti. Sitä ennen mulla tais olla yks tai kaks hyvää piirettä, jotka tiedostin ittessäni. Nyt en enää muista mitä ne oli!
Tästä sitte vittuuntuneena raivasin tieni And That's Who I Am -nimseen Tumblr -blogiin ja aloin todenteolla ettimään sieltä sellasia juttuja, jotka kuvais mua. Siellä oli ihan vitusti kaikenlaisia huonoja juttuja ja meinasin luovuttaa, mut sit mun silmään osu yks hyvä puoli, johon samaistuin. Siitä se sit lähti ja täs hyviä puolia musta! :)

Eiköhän täs ollu tarpeeks! Sit haastan teijät lukijat: Mitä hyvii puolii teissä on ittenne mieletä? :)